Hyppää pääsisältöön

Jannika B: Voisin harkita osallistumista Uuden Musiikin Kilpailuun

Poptulokas Jannika B inspiroituu UMK:sta.

JANNIKA B

Idolsiin ja X Factoriin ennen soolouraansa osallistunut Jannika B kertoo YleX:lle, että hän on seurannut mielenkiinnolla Uuden Musiikin Kilpailua.

- UMK on ollut inspiroiva. Olen miettinytkin osallistumista, mutta jotenkin olen ajatellut, että nyt haluaisin ensin tulla esille omin voimin. Sitten vasta myöhemmin voisin lähteä mukaan seuraavaan kilpailuun, kun on tullut koluttua kilpailuja aiemmin. Se ei ole kuitenkaan myöhemmin olleenkaan poissuljettu ajatus, laulajatar perustelee.

Toinen UMK-livelähetys nähdään huomenna torstaina TV2:lla klo 21. Helsingin The Circuksessa järjestettävään show’hun on myös mahdollista ostaa lippuja, jos haluaa nähdä spektaakkelin paikan päällä.

Lavalle nousevat Atlético Kumpula, Arion, Elina Orkoneva, Great Wide North, Krista Siegfrids ja Lucy Was Driving. Lisäksi tähtivieraana esiintyy Jesse Kaikuranta.

UMK:n juontajina toimivat YleX:n Anne Lainto ja Ile Uusivuori.

Lähteet: YleX