Hyppää pääsisältöön

Isac Elliot kertoo totuuden One Direction -sekaannuksesta: En varastanut biisiä

Suomalaispoppari Isac Elliot teki One Directionin demosta oman kappaleen. Elliot kiistää kuitenkin syytökset, joiden mukaan hän olisi varastanut tai ostanut Just Can't Let Her Go -nimisen biisin.

Isac Elliot // Kuva: Hanne Kautto / YleX

Isac Elliotin Follow Me -niminen kakkosalbumi julkaistaan perjantaina 7. marraskuuta, ja se soi ensi viikolla YleX:n Viikon albumina. Levyn Just Can't Let Her Go -nimistä kakkosraitaa suunniteltiin aluksi ensi kesänä Suomeen saapuvalle One Directionille.

- One Direction tykkäsi biisistä ja äänitti siitä demon. Sen kertosäe ja yksi säkeistö vuoti vahingossa nettiin, eikä kappale sopinutkaan 1D:n albumille, joten sain biisin. Jotkut kommentoivat Instagramissa, että olen pöllinyt tai ostanut sen, mutta ei musabisnes toimi niin. Biisit pomppivat artistilta toisille, ei niitä osteta. Monet popartistit voivat kokeilla biisejä ennen kuin ne lopulta päätyvät tietyn artistin levylle, Elliot kertoo YleX:lle.

Suomalaispopparin levylle päätynyt versio Just Can't Let Her Go -kappaleesta on erilainen kuin One Directionin demo.

- Siinä on myös erilainen tausta nykyään. Aika siistiä, että sain noin isolta bändiltä biisin, Isac kommentoi.

Follow Me -levyn tuotannosta vastaavat kansainväliset ammattilaiset RedOne, Rami Yacoub, MoZella ja iSHi, jotka ovat työskennelleet maailman menestyneimpien artistien kanssa.