Hyppää pääsisältöön

Ilosaarirock lahjoittaa rahaa kutupaikkojen kunnostamiseen

Ilosaarirock lahjoittaa joka vuosi rahaa hyväntekeväisyyteen. Tällä kertaa massit menevät lohien pussauskoppeihin.

Sydän // Kuva: EPA / Dennis M Sabangan

Joensuulainen rockfestivaali Ilosaarirock tukee uhanalaisten järvilohien kutupaikkojen kunnostamista Pohjois-Karjalassa sijaitsevalla Ala-Koitajoella.

Tukeminen liittyy Ilosaarirockin ympäristötyöhön ja hiilijalanjälkitutkimukseen. Festivaali on laskenut hiilijalanjälkensä vuodesta 2010 lähtien ja kompensoinut hiilipäästöt vaihtuviin luonnonsuojelukohteisiin. Ilosaarirockin hiilipäästöjen kompensaatiorahoilla on aiemmin siivottu Kuorinka järveä ja suojeltu Rupiliskoa.

- Lahjoitus luonnonsuojeluun on näkyvin osa ympäristötyötämme, mutta tärkein tapahtuu kuitenkin päästöjen pienentämisessä ja kierrätyksen tehostamisessa. Tavoitteemme on tehdä Ilosaarirockista hiilineutraali festivaali ja se vaatii ennen kaikkea tarkkaa tutkimusta päästöistä, kertoo Ilosaarirockin tuottaja Katri Kilpiä.

Ilosaarirock lahjoittaa järvilohen suojeluun 2075 euroa. Järvilohi on äärimmäisen uhanalainen kalalaji, jonka luontainen elinkierto on vaarantunut ihmisen toiminnan takia. Järvilohi on sukupuuton partaalla ja sen lisääntyminen luonnossa on erittäin harvinaista. Joensuun läpi juoksevassa Pielisjoessa sijaitsee järvilohen luontaisia lisääntymisalueita, joiden kunnostaminen voi estää kalan kuolemisen sukupuuttoon. Ilosaarirockin lahjoittamalla rahalla kunnostetaan Pielisjoen sivuhaaran Ala-Koitajoen koskialueita ja rakennetaan järvilohille kutupaikkoja.

- Rakennamme lohille pussauskoppeja, joka sopii meille mainiosti. Kutusoran levitys on jo aloitettu Ala-Koitajoen Tyltsynkoskeen. Koskenpohjaa ennallistetaan ja toivotaan, että lopputuloksena syntyy pikkuisia järvilohia. Ehkä vielä pitää tehdä soittolistallinen kutumusiikkia, nauraa Kilpiä.

Ilosaarirockin tutkimuksien mukaan festivaalin hiilipäästöstä 67 prosenttia syntyy asiakkaiden liikkumisesta. Artistien liikkuminen
aiheuttaa 18 prosenttia päästöistä ja loput 15 prosenttia syntyy festivaalin tuotannosta. Yhteensä Ilosaarirockin kokonaispäästöt olivat vuonna 2013 598 tonnia CO2-ekvivalenttia, joka vastaa noin 200 suomalaisen vuotuista hiilijalanjälkeä.

Ilosaarirock kehittää jatkuvasti päästöjen mittaamista sekä tapoja pienentää päästöjä. Festivaalin asiakkaat voivat osallistua päästöjen pienentämiseen kulkemalla julkisilla liikennevälineillä ja suosimalla kimppakyytiä. Asiakkaille on myös tarjolla ympäristölippu, josta
lahjoitetaan kolme euroa Suomen luonnonsuojeluliitolle järvilohien suojeluun.

Ilosaarirock toteuttaa järvilohien suojelun yhdessä Saimaan lohikalat-hankkeen, Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kanssa.

Lue myös: Nopsajalka teki levyllisen bylsimismusaa naisille

Lähteet: Ilosaarirock