Hyppää pääsisältöön

Ilosaarirock julkisti ensimmäiset isot nimet

Joensuun Laulurinteellä heinäkuussa vietettävä Ilosaarirock julkaisi ensimmäiset esiintyjänsä vuodelle 2013.

Nightwish // Kuva: Tomi Mikola

Festivaalin päälavalle nousee kaksi raskaan rockin suosikkia, uuden solistinsa Floor Jansenin kanssa ensimmäistä kertaa kotiseudullaan esiintyvä Nightwish sekä brittiläinen rocklegenda Motörhead.

- Meille on erittäin mieluisaa saada Nightwish päättämään Ilosaarirockin lauantai-ilta. Näin yhtyeen Valloittava Floor Jansen vakuutti Nightwishissa - katso keikkakuvatja olin laskea alleni. Bändi ei varmaan koskaan ole ollut noin kovassa iskussa, toteaa Ilosaarirockin ohjelmapäällikkö Panu Hattunen.

Sunnuntaina 14.7. Ilosaarirockissa esiintyvä brittiläinen Motörhead on yksi raskaamman rockin tunnetuimmista yhtyeistä. Vuonna 1975 perustettu yhtye on myynyt yli 40 miljoonaa albumia. Yhtyeen tuorein julkaisu on vuonna 2010 julkaistu albumi The Wörld Is Yours. Lemmy Kilmisterin johtama trio tunnetaan erittäin kovaäänisenä live-esiintyjänä, mutta tämä ei Ilosaarirockin tuotantoryhmää pelota.

- Bändin managerin kanssa on sovittu desibelirajoista, puoleen ja toiseen. Tuon tason ammattilaisten kanssa ei ongelmia synny, toteaa Hattunen.

Julkistusten myötä Ilosaarirock laittaa myyntiin erän kahden päivän festivaalilippuja. Kahden päivän lipun hinta on 80 euroa. Lippuja myydään Tiketin toimipisteissä sekä Ilosaarirockin verkkosivuilla. Päiväkohtaiset liput tulevat myyntiin festivaalin ohjelman varmistuttua. Ilosaarirock järjestetään Joensuun Laulurinteellä 12. -14.7.2013.

Lähteet: Ilosaarirock