Hyppää pääsisältöön

Iina Kuustoselle jaettiin väärä Venla: En tiennytkään olleeni tässä mukana

Eilen sunnuntaina järjestetyssä Kultainen Venla -gaalassa palkittiin viime vuoden parhaita tv-ohjelmia, tv-tekoja ja tietenkin ruutukasvoja.

Iina Kuustonen

Parhaan naisnäyttelijän Kultainen Venla -palkinto meni Iina Kuustoselle rooleistaan Putous ja Helsingin herra -sarjoissa. Vuosi 2012 oli Kuustoselle todella kiireinen, edellä mainittujen sarjojen lisäksi hänet nähtiin myös Robassa ja Kimmossa. YleX:n Aleksia kiinnosti, miten Kuustonen on saanut pidettyä päänsä kasassa kiireen keskellä.

- En ole ihan varma onko se pysynytkään, näyttelijä naureskelee.

- Viime vuosi oli ihan mahtava, siistejä duuneja ja pääsin tekemään erilaisia juttuja. Tulen muistamaan tämän vuoden aina, Kuustonen fiilistelee.

Venla-pystiään paremmin tarkasteltuaan Kuustonen huomasi kummia.

- Pystissä lukee Vuoden tv-teko: Urheiluohjelmien suorat lähetykset 2012. Mä en tiennytkään, että olin niissä mukana. Rupesin nyt miettimään entistä vahvemmin, että onko se pää pysynyt kasassa, Kuustonen vitsailee.

Mikä on Kuustosen mielestä hänen näyttelijän uransa tärkein rooli, kuuntele alla olevasta reportaasista!

Lähteet: YleX Aamu