Hyppää pääsisältöön

Google haastaa Facebookin lennokkibisneksessä

Hakukonejätti ja monessa mukana oleva Google laajentaa jälleen bisneksiään. Nyt vuorossa ovat aurinkovoimalla toimivat lennokit.

Lennokkeja valmistavan Titan Aerospacen kuva. // Kuva: Titan Aerospace

BBC uutisoi, että Google on ostanut pienen lennokkeja valmistavan yrityksen Yhdysvalloissa. Titan Aerospace -nimisen yrityksen kerrotaan valmistavan aurinkopaneelein varustettuja lennokkeja, jotka pysyvät ilmassa jopa vuosia. Yrityksen odotetaan saavan tuotantonsa täyteen vauhtiin vuoteen 2015 mennessä.

Googlen tiedotteessa sanotaan, että hanke on osa sen suunnitelmaa tuoda internet maailman kaikkiin kolkkiin. Se mainitsee myös, että tekniikkaa voitaisiin käyttää jonkinlaisissa katastrofitilanteissa.

Facebook on ostanut aiemmin tänä vuonna brittiläisen lennokkivalmistajan noin 20 miljoonan dollarin hintaan.

Yle Uutiset kertoi vuoden 2013 kesäkuussa, että Google pyrkii parantamaan maailmanlaajuista internetverkkoa heliumpallojen avulla.

Lähteet: BBC