Hyppää pääsisältöön

Fanien väite: Gwen Stefani varasti kappaleen ruotsalaispopparilta – kuuntele

Gwen Stefanin uusi Baby Don't Lie -kappale kuulostaa samankaltaiselta kuin Ji Nilssonin viittä kuukautta aiemmin julkaisema Heartbrakefree-biisi.

Gwen Stefani // Kuva: Facbook.com / gwenstefani

Fanien mukaan Gwen Stefanin uunituore Baby Don't Lie on ainakin osittain kopioitu kappale. Ruotsalainen Ji Nilsson julkaisi toukokuussa 2014 Heartbrakefree-kappaleen, jonka taustabiitti ja rytmi kuulostavat melko paljon samalta kuin Stefanin kappaleessa, Yahoo kertoo.

Twiittiensä perusteella Nilsson on ottanut asian hyvin vastaan. Hän myöntää, että kappaleet kuulostavat samanlaisilta.

Nilssonin mukaan merkittävintä kohussa on se, että hän on saanut nimeään tunnetuksi.

Baby Don't Lie on Stefanin ensimmäinen sinkkulohkaisu kuuteen vuoteen.