Hyppää pääsisältöön

Ewert and the Two Dragonsin festarihätä - Freeman riensi apuun

Provinssirockin sunnuntain Slayerin kanssa päättänyt Ewert and the Two Dragons -yhtye jakeli Facebookissa kiitoksia keikkansa jälkeen.

Freeman

Fanien ohella erityismaininnan sai niin ikään sunnuntaina festareilla esiintynyt, pitkän linjan suomalaismuusikko Freeman.

- Erittäin isot terveiset Leo Frimanille ja hänen Gibsonilleen avusta, kirjoitti sympaattinen virolaisbändi vapaasti suomennettuna FB-seinälleen.

YleX kysyi viime vuonna Freeman 4 -plattansa julkaisseelta Freemanilta, että mistä oikein oli kysymys?

- Kaverien manageri etsi akustista kitaraa keikalle lainaan. Annoin sitten oman, rakkaan Gibsonini, tänä vuonna YLE:n Uuden Musiikin Kilpailuunkin Uusi Fantasia -yhtyeen kanssa osallistunut artisti kertoo.

- Kyse oli bändien välisestä solidaarisuudesta! Muodostimme sävelsillan välille Tallinna-Seinäjoki, Freeman nauraa.

Lähteet: YleX, Facebook