Hyppää pääsisältöön

Eka kertasi, Nightwishin Tuomas Holopainen?

Nightwishin Tuomas Holopainen muistelee ensimmäistä radiobiisiään YleX:n uudessa Eka kerta -juttusarjassa.

Tuomas Holopainen // Kuva: YleX

Tuomas Holopainen kertoo siitä hetkestä, kun hän kuuli ensimmäistä kertaa oman kappaleensa radiosta. Vuosi oli 1997 ja kanava Radiomafia eli nykyinen YleX.

- The Carpenter -kappale nousi Suomen virallisen singlelistan sijalle 15 ja mulla sattui olemaan radio päällä. Se oli tajunnanräjäyttävä kokemus ja tuli ihan puskista. Soitin koko perheelle ja kerroin, mitä oli tapahtunut. Sen jälkeen menin pitkälle kävelylenkille. Se oli hyvin voimakas kokemus. Muistan sen todella hyvin, Holopainen kertoo YleX:lle.

Vastaavaa tunnetta muusikko ei ole kokenut sen jälkeen, kun omat kappaleet ovat soineet radiossa.

- Se oli yksi uran mieleenpainuvimmista hetkistä. Ei samanlaista fiilistä saa enää millään. En edes oikein kuuntele radiota nykyään, ainoastaan välillä Yle Puhetta, Holopainen sanoo.

Lue myös: Eka kertasi, Anna Abreu?

Lähteet: YleX