Reetta Rönkä
Yle
Etusivun Reetta Rönkä pohtii, miksi oopperasta tai Cheekistä saavat puhua vain tosifanit.
Lounasseurueessa puhuttiin kulttuurista ja sen laadun mittaamisesta. Yksi piti arvossa kykyjä ja taituruutta, toinen ihmetteli miksi nykyään laadun mittarina pidetään suosiota ja menestystä. Kolmas sanoi suoraan, että hyvä taide tarjoaa älyllistä ärsykettä, kun huono vain tyhmentää. Minua lähinnä pelotti, milloin joku loukkaantuu.
Kun puhutaan kulttuurista, taiteesta, viihteestä – jonkin sortin hengenviljelystä ylipäätään, on pakko arvottaa. On sanottava mikä on hyvää ja mikä huonoa, etsittävä niitä laadun mittareita, määriteltävä kulttuurin rajoja. Ja koska ihminen on itseensä käpertynyt otus, jonka on vaikea nähdä napaansa pidemmälle, on kulttuurikeskustelun lopputuloksena usein vain paha mieli.
Kun joku sanoo, että Cheek on sontaa, Cheek-fani ei enää kuule sitä mielipidettä. Hän kuulee olevansa tyhmä, sivistymätön ja vähään tyytyväinen imbesilli. Hän pahoittaa mielensä, koska ottaa omaa intohimoaan koskevan kritiikin henkilökohtaisesti. Kun ex-kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki arvosteli Cheekin musiikkia, hän tulikin arvostelleeksi Cheekiä kuuntelevaa massaa. Ei ollut enää kyse musiikista ja sen ansiokkuudesta eri mittareilla, vaan jonkun mieltymyksen solvaamisesta.
Ihmisten oman pikkumaisuuden takia ollaankin tultu tilanteeseen, jossa ei saa suoraan sanoa mistään, että onpa muuten kuraa. Jollekin voi nimittäin tulla paha mieli. Kritiikkiä pidetään turhana kiusantekona, ei suinkaan keskustelunavauksena musiikin laadusta. Hevarin on turha huudella hipstereille Flow-aidan yli että hieman yksitoikkoista musaa, pysyisi gootti siellä Tuskassaan!
Korkeakulttuurin parissa kritiikin vastaanotto on viety jo nextille levelille. Jos joku sanoo, ettei pidä vaikkapa oopperasta, saa hän osakseen sääliviä katseita ja kommentteja perehtymättömyydestä. Hän ei pidä, sillä hän ei ymmärrä. Koska tällaista argumentointia on mahdollista jatkaa loputtomiin, on käynyt niin että oopperasta puhuvat vain siitä pitävät ihmiset.
On tavallaan huvittavaa, että korkeakulttuurin vaalijat voivat käyttää hyvin samanlaista tematiikkaa kuin Kolumni: Pakko rakastaa jääkiekkoa : jos et ole sisällä pelissä, älä puhu siitä. Ikään kuin musiikki, yksittäinen artisti tai tietty genre kuuluisivat enemmän niille, jotka siitä pitävät.
Se ei ole totta. Kulttuuri on vapaata riistaa, niin fanitukselle kuin kritiikillekin. Eikä siinä ole mitään henkilökohtaista.
Kirjoittaja on YleX Etusivun juontaja, joka ei mene Cheekin stadion-keikoille.
