Hyppää pääsisältöön

Diandralla Sin City -tyylinen lyriikkavideo – ei ole lukenut sarjakuvaa tai nähnyt elokuvaa

Frank Millerin sarjakuvilla ei ole mitään tekemistä Diandran kappaleen kanssa.

Paha poika -lyriikkavideo // Kuva: Paha poika -lyriikkavideo, kuvakaappaus YouTube

Diandran Paha poika -kappaleen musiikkivideo on ottanut vaikutteita Frank Millerin luomasta Sin City -sarjakuvasta. Millerillä ei kuitenkaan ole artistille mitään erityistä merkitystä. Laulaja ei ole koskaan lukenut sarjakuvaa tai nähnyt siihen perustuvaa elokuvaa.

- Ehkä pitää käydä katsomassa, Diandra sanoo YleX:n haastattelussa.

Lyriikkavideon idea ei ollut Diandran oma. Laulaja oli kuitenkin mukana valitsemassa videon tyyliä.

- Musavideon tekijä näytti mulle kaikenlaisia eri tyylejä. Siinä oli myös paljon pastellisävyisempiä juttuja, mutta sanoin, että mennään nyt ihan uudelle linjalle, Diandra kertoo.

Vuonna 2005 julkaistu Frank Miller's Sin City -elokuva saa jatkoa elokuussa. Frank Miller's Sin City: A Dame to Kill For elokuvaa tähdittävät muiden muassa Jessica Alba, Bruce Willis ja Eva Green.

Kuuntele Diandran Himoartistihaastattelu lauantaina 12. heinäkuuta klo12 jälkeen.

Lähteet: YleX