Hyppää pääsisältöön

Cheek ja Jukka Poika esittävät vuoden 2013 Kesäkumibiisin!

Tänäkin kesänä YleX:n Kesäkumibiisi tulee olemaan mahtavista mahtavampi. Kappaleen esittäjinä on maamme suosituin räppäri Cheek yhdessä Jukka Pojan kanssa.

Cheek // Kuva: Iida Korhonen/YleX

Vuoden 2013 Kesäkumibiisi eli Cheekin ja Jukka Pojan Jossu-kappale kuullaan ensimmäistä kertaa perjantaina 31. toukokuuta YleX Aamussa, mutta maistiaisia biisistä kuullaan toki aiemmin. Kappaleen musavideo saa ensiesityksensä YleX Popissa Tampereella 1. kesäkuuta.

Lähteet: YleX