Hyppää pääsisältöön

Boyhood-näyttelijä Ellar Coltrane: Elokuva ei rajoittanut elämääni

Ellar Coltranen tähdittämää Boyhood-elokuvaa kuvattin peräti 12 vuoden ajan. Kohuttu elokuva tuli ensi-iltaan 10. lokakuuta.

Ellar Coltrane YleX Viikonlopun Tommin vieraana. // Kuva: YleX

Joka vuosi 12 vuoden ajan Ellar Coltrane sekä muut _Boyhood-_elokuvan näyttelijät, kuten Ethan Hawk ja Patricia Arquette kokoontuivat ohjaaja Richard Linklaterin johdolla muutamaksi viikoksi. Kokoontumisten aikana kuvattiin elokuvaa Coltranen esittämästä Mason Evansista. Elokuva kuvaa Evansin kasvutarinaa 6-vuotiaasta aina täysikäiseksi saakka.

- Suhde muihin näyttelijöihin ja ohjaajaan kasvoi erityiseksi, koska jaoimme niin ainutlaatuisen projektin. Tänä kesänä tuntui oudolta ja surulliselta, kun leffaa ei enää kuvattu, Coltrane kertoo YleX Viikonlopun haastattelussa.

Vaikka elokuva on fiktiivinen, siinä on osa totuutta. Mitään sellaista ei kuvattu, jota Coltrane ei olisi kokenut omassa elämässään.

- Ohjaaja Linklater oli sen suhteen erittäin huolellinen. Oluen juomista tai tytön kanssa suutelua ei otettu elokuvaan mukaan ennen kuin ne tapahtuivat oikeasti, Coltrane kertoo.

Käsikirjoitusprosessin aikana Linklater oli säännöllisesti yhteydessä Coltraneen ja kyseli, mitä hänen elämäänsä kuuluu ja mitä oli tapahtunut.

- Hän kertoi, missä vaiheessa käsikirjoitus oli ja vertaili sitä minun elämääni.

Elokuvan vuoksi Coltrane joutui pohtimaan omia valintojaan: voisiko hän tehdä jotain sellaista, jota roolihahmo ei tekisi? Esimerkiksi kun Coltrane otti korvakorut, hän kysyi ohjaaja Linklaterilta, voisiko roolihahmo tehdä niin.

- Pohdin valintojani huomattavasti enemmän kuin Linklater. Linklater ei halunnut rajoittaa nuoruuttani millään tavalla. Olisi ollutkin aika ilkeää, jos hän olisi tehnyt niin, Coltrane sanoo.

Lue myös:

12 vuotta kuvauksia – näyttelijät aikuistuivat historiallisessa elokuvaprojektissa

Lähteet: YleX Viikonloppu