Hyppää pääsisältöön

Benjamin Peltosen debyyttisinglestä tihkuu lisätietoa: Isac Elliotin hitintekijä mukana

Benjamin Peltosen debyyttisingle julkaistaan syyskuun 8. päivä. Albumi on tulossa ensi keväänä.

Benjamin Peltonen // Kuva: Warner

Huippusuositun Instagram-persoona Benjamin Peltosen debyyttisingle julkaistaan syyskuun 8. päivä. Kappaleen nimi on Underdogs ja sen on tehnyt sekä tuottanut Joonas Angeria. Sama tuottaja on säveltänyt muun muassa Isac Elliotin läpimurtohitin, New Way Homen.

Kaarinasta kotoisin oleva Peltonen kuvailee debyyttisingleään positiiviseksi ja energiseksi kappaleeksi. Siinä on hänen mukaansa sanoma nuorille.

– Vaikka tuntuisi siltä, että ei kuulu joukkoon, niin voi päästä vaikka kuinka pitkälle. Minulla on nuorempana ollut usein ulkopuolinen fiilis, ja senkin vuoksi biisi on sanoitukseltaan minulle tärkeä, hän sanoo levy-yhtiö Warner Musicin tiedotteessa.

Hän toivoo, että kappale auttaisi ihmisiä uskomaan itseensä ja kannustaisi heitä elämään haluamallaan tavalla ilman muiden ohjailua.

Benjamin Peltosen esikoisalbumi julkaistaan keväällä 2015 ja sillä kuullaan myös hänen itse tekemiään biisejä.

Benjaminin kappale kuullaan ensisoitossa YleX Aamussa perjantaina 5. syyskuuta klo 8:00.

Kuuntele pätkä Underdogs-biisistä alta.

Lue myös:

Benjamin Peltonen ilahduttaa fanejaan − ensisinkku julkaistaan syyskuussa

Instagram-sensaatio Benjamin Peltoselle levytyssopimus

Lähteet: Warner Music