Hyppää pääsisältöön

Ben Affleck on uusi Batman

Oscar-voittaja astuu Christian Balen saappaisiin uudessa, vielä nimeättömässä Batman-elokuvassa.

Kolmas Batman -elokuva The Dark Knight Rises // Kuva: Warner Bros.

Affleckistä tulee kahdeksas Batmanin esittäjä. Uudessa elokuvassa tullaan näkemään Batmanin lisäksi myös Teräsmies. Elokuvan ohjaa Zack Snyder, ja se saa ensi-iltansa kesällä 2015.

Affleck on ansainnut kaksi Oscar-palkintoa. Toisen mies kahmi yhdessä Matt Damonin kanssa miesten yhteisestä käsikirjoituksesta elokuvalla Good Will Hunting, toisen Affleck sai viime vuonna ensi-iltansa saaneesta Argo-elokuvasta. Argo voitti parhaan elokuvan Oscarin.

Tieto Batmanin roolista on otettu vastaan ristiriitaisin tuntein. Esimerkiksi Variety-lehden äänestyksessä kansa on kokenut valinnan vääräksi. Twitterissä keskustelua voi seurata hashtagillä #batman.

Lähteet: Variety, IMDB