Hyppää pääsisältöön

Batman ja Kissanainen piipahtivat Helsingin Tennispalatsissa

Ensimmäinen suomalainen Batman-elokuva Crime Alley esitteli päätähtensä tänään perjantaina Helsingissä.

Crime Alley -elokuvan Mikko Vihma ja Johanna Ristimäki // Kuva: Iida Korhonen

Ensimmäinen kotimainen Batman-lyhytelokuva on valmistumassa syksyksi ilmaiseen jakeluun. Crime Alley -nimistä leffaa on tekemässä 30 elokuva-alan ammattilaista ja sen tähtiin lukeutuvat muun muassa Batmanin roolissa nähtävä, Helsingin Kaupunginteatterista tuttu Mikko Vihma sekä kissanaisena nähtävää Miss Helsinki Alisa Ranta-ahoa tuuraava, Kissanaisen stand in Johanna Ristimäki.

Crime Alley -elokuvan Johanna Ristimäki, ohjaaja Pekka Paalanen sekä Mikko Vihma // Kuva: Iida Korhonen

Elokuvan ohjaaja Pekka Paalanen piti perjantaina 28. kesäkuuta järjestettyä promotempausta hyvänä mainoksena muun muassa parhaillaan Indiegogo-sivustolla käynnissä olevalle joukkorahoitushankkeelle.

- Halusimme tavoittaa myös ne, jotka eivät ole tästä elokuvasta aiemmin kuulleet. Siksi perjantaina ja uuden Teräsmies-elokuvan, Man of Steelin ensi-iltapäiväna on hyvä tuoda Batman ja Kissanainen Tennispalatsiin, Paalanen kertoo YleX:lle.

Ohjaaja Paalanen on tyytyväinen elokuvahankkeen ympärillä parhaillaan olevaan pöhinään.

- Eniten suomenkieliset sivustot ovat olleet elokuvasta kiinnostuneet, mutta myös muutama amerikkalainen nettisivusto on ollut meihin yhteydessä. Vielä olisi hienoa päästä Kymmenen uutisten loppukevennykseen, Paalanen naurahtaa.

Lue lisää elokuvasta ja joukkorahoitushankkeesta:

Suomessa tehdään Batman-elokuvaa – Helsingin kadut muuttuvat Gotham Cityksi

Ensimmäinen suomalainen Batman-elokuva tarvitsee apua

Lähteet: YleX