Hyppää pääsisältöön

Batman-elokuvalla mennyt Suomessa odotuksia paremmin

Yon ritarin paluu -elokuva keräsi Yhdysvalloissa odotettua vähemmän lipputuloja. Perjantaina ensi-iltansa saanut elokuva on kerännyt Suomessa elokuvateatterit täyteen.

Batman // Kuva: Warner Bros.

Turussa Yön ritarin paluu -elokuvan maanantain näytöksiin oli vain muutamia vapaita paikkoja. Elokuvalla on mennyt Suomessa paremmin kuin mitä Finnkino odotti.

- Elokuva sai enemmän katsojia kuin odotimme. Odotus oli noin 50 000 katsojaa, Finnkinon ohjelmistopäällikkö Toni Lähteinen kertoo YleX:lle.

Elokuva nousi viikon katsotuimmaksi elokuvaksi ja keräsi ensi-iltaviikonloppunaan noin 60 000 katsojaa. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Ice Age 4, joka oli Suomen katsotuin elokuva aikavälillä 13.07. - 19.07., keräsi suurin piirtein saman verran katsojia koko viikon aikana ja The Amazing Spider-Man 21 560.

Lähteisen mukaan turvallisuuskäytäntöjä ei olla Finnkinolla muutettu Denverin ampumisten vuoksi.

- Kiinnitämme turvallisuuteen huomiota muutenkin erittäin paljon, teemme ovilla varsin hyvin tarkastuksia. Kaikki ovat uskaltaneet käydä elokuvissa normaalisti. Hirveen ikäviä tapahtumia on tapahtunut erilaisissa ympäristöissä, elokuvateattereissa voimme vain tehdä parhaamme siellä ovilla.

Lähteet: YleX