Hyppää pääsisältöön

Autovalmistaja: Rikoimme itseajavien autojen nopeusennätyksen - tietokone voitti ihmisen

Tietokone ohjasi autoa yli 200 kilometrin tuntinopeudella formularadalla ja päihitti ihmiskuskin samassa tilaisuudessa ajaman kierrosajan.

Audin itseajava auto teki nopeusennätyksen Hockenheimin formularadalla. // Kuva: YouTube / Audi

Saksalainen automerkki Audi kertoo rikkoneensa itseajavien autojen nopeusennätyksen. Urheiluautomalli RS7:n pohjalta rakennettu itseajava auto ylsi 240 kilometrin tuntinopeuteen Saksassa formulakisoista tunnetulla Hockenheimin radalla. Auto ajoi ratakierroksen hieman yli kahdessa minuutissa, kertoo BBC.

Samalla itseajava auto myös päihitti ihmisen, sillä samassa tilaisuudessa ajanut ihmiskuski jäi älyauton kierrosajasta viiden sekunnin päähän.

Automerkin tutkimusyksikössä työskentelevä kertoi BBC:n mukaan, että uudella tekniikalla pystytään vähentämään onnettomuuksia tulevaisuudessa. Uusi tekniikka tulee tutkijan mukaan auttamaan ihmiskuskeja silloin, kun keskittyminen herpaantuu tai kuljettaja haluaa rentoutua tien päällä.

Uusi nopeusennätys syntyi teknologialla, jossa tietokone ohjaa autoa muun muassa paikannustietojen ja tutkatietojen perusteella. Tietokone hahmottaa ympäristössä olevien asioiden etäisyyksiä ja mittoja esimerkiksi laserkeilauksella.

Audin kerrotaan ajattaneen uuden nopeusennätyksen sunnuntaisessa näytöksessä, jossa esiteltiin yrityksen itseajavien autojen pilottihankkeita.

Lähteet: BBC, YouTube