Hyppää pääsisältöön

Arhinmäki: voisin armahtaa totaalikieltäytyjän

Etusivun viimeisessä Presitentissä Vasemmistoliiton ehdokas väisteli uskontokysymystä ja kertoi muun muassa, mihin voisi käyttää armahdusoikeutta.

Paavo Arhinmäki kävi Etusivun Presitentissä. // Kuva: Tuomas Ferm / YleX

Presidentin valtaan kuuluu vielä käyttää armahdusoikeutta jonkun vankilaan tuomitun kohdalla harkintansa mukaan. Paavo Arhinmäki ei pidä oikeutta nykypäivään sopivana.

- Mun mielestä se on yksi niistä valtaoikeuksista presidentillä, joista voitaisiin luopua. Yksittäisen ihmisen armahdusoikeus ei kuuluu oikeusvaltioon. Ne on yksittäisiä tapauksia, mutta ollaan esimerkiksi keskusteltu siitä, että voitaisko totaalikieltäytyjiä armahtaa. Hyvin mahdollisesti voisin armahtaa.

Hän korostaa, että armahtaminen on aina tapauskohtausta.

Vasemmistoliiton ehdokas ei ole kaikissa tv:n vaaliväittelyissä kyennyt peittämään hiiltymistään. Myös politiikan toimittajat ovat kirjoittaneet Ylen vaaliblogissa, että Arhinmäki on tosikko, joka ottaa itsensä liian vakavasti. Mistä tällainen käsitys on syntynyt?

- Sitä mun kaveritkin ihmettelee, kun niillä on juuri päin vastainen käsitys musta. Mä otan hyvin tosissani politiikan ja pitää ajaa hyvin vahvasti asioita, joita haluaa nostaa esille, mutta se ei tarkoita sitä, että ottaa liian vakavasti itsensä. Varmaan näiden politiikan toimittajien arvioiden mukaan sitten Paavo väyrynen on se, joka ottaa kaikkein vähiten ittensä tosissaan.

Kirkkoon kuulumaton Arhinmäki haluaa mielellään kiertää kysymyksen uskonasioista.

- No vasemmistossa on perusperiaate ollut, että meillä on uskovaisia, agnostikkoja ja ateisteja - eikä oteta uskonnon kysymyksiin kantaa.

Hänen mielestään presidentillä ja uskonnolla tai valtiolla ja uskonnolla ei pitäisi olla tekemistä keskenään. Esimerkiksi Timo Soini ja Sari Essayah ovat päinvastaisella kannalla ainakin siinä, että kertovat avoimesti uskostaan.

- He selvästi haluavat tehdä uskonnolla politiikkaa ja mulla on päinvastainen periaate.

- Huomasin, että STT oli kirjoittanut minun olevan ateisti - niin pitää sanoa, että ei kirkkoon kuulumattomuus tarkoita sitä, että on ateisti.

Katso alla olevasta videosta, miten Arhinmäki pärjää Presitentissä. Hän kertoo muun muassa työhistoriastaan ja vähättelee toimittajan työtä.

Kaikki kahdeksan tenttiä löytyvät kootusti täällä.

Lähteet: YleX