Hyppää pääsisältöön

Antti Tuisku hurmasi yleisön twerkaten ja tunteillen – katso juhlakeikan kuvat

Antti Tuisku esiintyi Helsingin Savoy-teatterissa 20. marraskuuta juhlakiertueensa merkeissä. Kyseessä oli popparille tunteikas keikka, sillä hänen uransa sai alkunsa kyseisen teatterin lavalta. Siellä nimittäin järjestettiin Idolsin teatteriviikonloppu vuonna 2003.

Antti Tuisku. // Kuva: Julius Konttinen / YleX

Antti Tuiskun juhlakeikalle on saapunut hyvin eri-ikäisiä faneja. Osa on tullut konserttiin perheensä kanssa, osa kaveriporukassa. Anttia fanittavat miehet ja naiset, lapset ja aikuiset. Keikka alkaa jo kello 19. Humalaisia ei näy missään. Ihmiset tulevat konserttiin musiikin takia.

Yleisö menee kirjaimellisesti biitistä sekaisin, kun Antti heiluttaa lanteitaan Sekaisin-kappaleen tahtiin. Tuisku on eittämättä Suomen kirkkain miespoppari. Tähti kaatuu biisin päätteeksi dramaattisesti lavalle odottamaan aplodeja ja niitä hän myös saa.

- Tämä juhlakiertue tarkoittaa vain yhtä asiaa, Antti vihjaa ja joku yleisöstä huutaa: BILEET. Antti toistaa fanin sanat ja koko konserttiyleisö nousee seisomaan.

- Nyt alkaa näyttää oikealta, Antti kiittelee innostunutta yleisöä _Mies-_biisin aikana.

Toni Wirtasen sanoittaman Mies-hitin myötä tunnelma nousee aivan uudelle tasolle.

ANTTI TUISKU // Kuva: Julius Konttinen / YleX

Antin vaihtaessa esiintymisasuaan, yleisö pääsee nauttimaan esirippuun heijastetusta dokumentaarisesta videopätkästä, jossa poppari kertoo koulukiusaamisesta. _Ihmiset-_kappale vie rauhallisempiin fiiliksiin ja yleisö toimii Antin enkelikuorona.

- Joillakin on ollut tarve lytätä mua alaspäin. Rovaniemeltä tuleva laulua ja tanssia harrastava poika on todella ihmeellinen asia. Olen puhunut siitä ja huomannut, että kuulijoilla on samankaltaisia kokemuksia. Olen saanut elää elämäni hienoimmat hetket teidän kanssanne. Te olette mun ihmiset. Kiitos, että olette täällä, Antti sanoo liikuttavassa puheessaan.

- Musta on ihanaa olla teidän kanssa täällä. Tämä on se paikka, jossa lauloin kymmenen vuotta sitten Backstreet Boysia Idolsin teatteriviikonlopussa vaihtelevalla menestyksellä, Antti juttelee.

Läpi jään raikuu yhteislauluna ja Antti tunnelmoi istuen. Tuiskussa on valtava määrä positiivista energiaa, jota hän suorastaan pursuaa.

Jää tai mee -kappale käynnistää bileet uudelleen. Tuisku tanssii laivastohenkisessä takissaan ja tekee jotain hyvin poikkeuksellista. Hän nimittäin saa suomalaisen yleisön tanssimaan selvin päin keskellä viikkoa teatterin katsomossa, jossa voisi istuakin ilman suurempia tekosyitä.

Hyökyaalto-kappaleen myötä Antti johdattaa yleisön twerkaten väliajalle.

ANTTI TUISKU // Kuva: Julius Konttinen / YleX

Väliajan jälkeen esirippuun heijastetaan video, joka nähtiin tv:ssä kymmenen vuotta sitten. Siinä nuori popparin alku esittelee Idols-yleisölle kotiaan ja levyhyllyään. Tuomariston edessä söpö rollolainen poika saa kehuja, mutta ammattilaiset eivät vielä näe Tuiskun todellista talenttia. Nanna muun muassa sanoo, ettei Antilla ole kovin persoonallinen ääni. Yleisö nauraa tuomariston kommenteille avoimesti. Pätkä päättyy sanoihin: ehdottomasti jatkoon. Tervetuloa Savoy-teatteriin.

- Ja täällä sitä ollaan, Antti naureskelee akustinen kitara kädessään, kun esirippu taas nousee.

Akkari-Antti soittaa Tyhjä huone -nimisen biisin ja höpöttelee yleisölle avoimesti suoraan sydämestään.

Todennäköisesti hyvin moni leipiintynyt rockjyrä tässä maassa tekee musaa ja kiertää lavoja huomattavasti epäaidommista syistä kuin Tuiskun Antti.

Herkän ja koskettavan slovariputken päättää Maj Karmalta lainattu Rukous-biisi, jonka Tuisku vetää tällä kertaa totuttua rokimmalla sovituksella.

Antin ensihitti En halua tietää saa sykkeen nousemaan ja Antti tanssijoineen panee parastaan kullanhohtoisissa asuissaan. Monet suomalaiset naispopparitkin voisivat ottaa mallia Antin muuvsseista. Vaarallinen-kappaleen aikana Tuisku todella työstää lannettaan biisin sanojen mukaisesti.

- Vieläkö teillä riittää virtaa, energiapommi kysyy ja laulaa Madonnan Music-biisin.

Tuiskun omat kappaleet toimivat paremmin kuin lainat.

- Kiitos tästä illasta, Antti huutaa ja poistuu lavalta, mutta yleisö ei saa idolistaan tarpeeksi.

Encore soitetaan odotetusti, sillä vielä on kuulematta esimerkiksi Rakkus on -hitti.

Antti Tuisku osoittaa jälleen olevansa viihdyttäjä isolla v:llä.

Settilista:

Tunturibiisi

Pysy lähellä mua

Merkki

Sekaisin

Mies

Ihmiset

Läpi jään

Jää tai mee

En kiellä

Hyökyaalto

Tyhjä huone

Yksinäinen

Leila

Rukous

En halua tietää

Vaarallinen

Music

I Just Died In Your Arms

Juuret

Hyökyaalto

Rakkaus on

Tee se uudelleen

Antti Tuisku, Savoy 20.11.2013 // Kuva: Julius Konttinen / YleX

Lähteet: YleX