Hyppää pääsisältöön

Älä ruoki trollia – verkkohäirikkö hiljenee, kun häneen ei reagoida

Nettitrollaajat pyrkivät aiheuttamaan mielipahaa ja saamaan aikaan reaktion omaan kirjoitukseensa. 

Trolli-symboli

Niin kauan kuin netissä on ollut keskustelupalstoja, on niillä pyörinyt trolleja: henkilöitä, joiden ainoa tarkoitus on häiritä ja ohjata keskustelua haluamaansa suuntaan. Mitä suurempi reaktio, sitä suurempi on trollin mielihyvä. 

– Kanadalaisessa tutkimuksessa vapaaehtoisille trollaajille tehtiin persoonallisuustestejä, joiden tulokset kertoivat samanlaisista piirteistä kuin sadisteilla on, median ja journalistiikan tutkija Maria Lassila-Merisalo kertoo Yle Uutisille.

Trollit ovat valmiita käyttämään paljon aikaa siihen, että saavat haluamansa reaktion muilta keskustelijoilta. Jotkut trollit ovat valmiita rakentamaan jopa toisen identiteetin itselleen, että pääsevät mukaan arkoja aihepiirejä käsitteleviin keskusteluihin. Reaktiotta jääminen puolestaan yleensä kesyttää trollin.

– Tiedän tapauksen, missä eräs trolli oli soluttautunut tarkoin valvottuun oman lapsen kuolemaa käsitelleeseen keskusteluun. Hän oli luonut hahmon, sille tarinan ja kerännyt sympatiaa muilta keskustelijoilta. Jonkin ajan kuluttua hän oli aloittanut muiden kertomien tarinoiden vähättelemisen ja kiusanteon, Lassila-Merisalo kertoo.

Perustrollin määrittäminen on vaikeaa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että yleensä trolli viettää paljon aikaa tietokoneella ja netissä, ja hänellä ei ole paljon sosiaalista kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa.

Toisaalta trolli voi olla ihan tavallinen tallaaja. Verkkokeskusteluissa trollin tietysti tunnistaa helpommin.

– Monesti trollaaja tulee keskusteluun mukaan sivusta ja heittää heti hirvittävän provokatiivisen kommentin keskusteluun. Pyrkii siis vain ottamaan huomion itseensä ja kalastamaan kommentin, Lassila-Merisalo sanoo.

Lue myös:

Suomalaisasiantuntija: Twitterissä ja Facebookissa vaikuttaa Venäjän trolliarmeija

Psykologi: Trollaaminen on huomionhakuista kiusaamista

Lähteet: Yle Uutiset