Hyppää pääsisältöön

Aki Tykki: Jokainen ihminen tarvitsee positiivista palautetta tekemästään työstä

Happoradion keulakuva Aki Tykki lanseerasi viime vuonna Kehupäivän.

Aki Tykki kehuu blogissaan myös YleX:n Ileä ja Mattia. // Kuva: YleX

Suomalaismuusikon vastaus musiikkibisneksen kyräilyyn - KEHUPÄIVÄpointtina on Tykin mukaan toimia musiikkibisneksen kyräilyä vastaan. Pipopäinen muusikko toivookin, että ihmisillä olisi positiivisempi mieli.

- Jaa-a, vaikea sanoa, onko se vaikuttanut. Toivon ja haluan uskoa, että jotain vaikutusta tällaisilla pienillä positiivisuuteen kannustavilla jutuilla on. Haluan nyt vielä tässä täsmentää, että hyvän palautteen antamista pitäisi harjoittaa kaikilla aloilla, eikä vain musiikkibisneksen saralla. Jokainen ihminen tarvitsee positiivista palautetta tekemästään työstä tai muista elämänsä onnistumisista, Tykki kommentoi YleX:lle.

Mihin muuhun epäkohtaan Kehupäivällä voitaisiin ottaa kantaa ilon kautta tänä vuonna?

- Viittasin Kehupäivä 2012 -blogissani Jenny Henrikssonin blogiin, jossa pohdiskeltiin, miksi ihmiset ajattelevat toisten menestyksen olevan itseltä pois. Voisi toivoa että jos positiivisen palautteen antaminen on liian Mission: Impossible, oltaisiin edes haukkumatta niitä, jotka jossain ovat onnistuneet tai ovat iloisia jostain. Aina ei ole pakko palauttaa maan pinnalle, on ihan hyvä jos ihmisillä on joskus kivaa, mies kannustaa.

Viime vuonna kehuit muun muassa Antti Tuiskua, Chisua, Jenni Vartiaista ja YleX:ää. Kuka ansaitsee kehut tänä vuonna?

- Kirjoitin blogin sen kummemmin suunnittelematta eli listalla ovat tahot, jotka juolahtivat mieleeni tänään iltapäivällä. Itse asiassa blogin lista on täysin sivuseikka. Kehukoon kukin ketä tahtoo. Yritän vain näyttää esimerkkiä ja antaa positiivista palautetta kollegoille ja muille julkista työtä tekeville hahmoille, joista itse satun tällä hetkellä pitämään, laulaja sanoo.

Mitä Happoradiolle kuuluu tällä hetkellä?

- Lomailua, lomailua. Ollaan sovittu että 10. joulukuuta aloitetaan Haapasalon kanssa "työt", eli aletaan taas keksiä lauluja omasta päästä. Totaalilomaa tähän siis tulee yhteensä noin neljä kuukautta, ja hyvää tämä on tehnyt. Alkaa olla jo hinku päästä sorvin ääreen, Tykki päättää.

Aki Tykin blogi löytyy täältä. Blogissa mies kehuu muun muassa YleX:n Ileä ja Mattia.

Lähteet: YleX, Aki Tykin blogi