Hyppää pääsisältöön

13-vuotias suomalaislaulaja kipusi päivässä iTunesin TOP 4:ään - videollakin 358 000 katselijaa

Onko Suomeen syntynyt uusi nuorisoidoli?

Robin

Turkulainen Robin Packalen on vasta 13-vuotias, mutta tuore poppari on saanut aikaiseksi jo valtavan kiinnostuksen internetin syöväreissä. Vasta eilen suurelle yleisölle debyyttivideon muodossa esitelty tenavatähti on onnistunut keräämään Frontside Ollie -musiikkivideolleen jo yli 358 000 katselukertaa - alle päivässä.

LUE MYÖS: Näin Frontside Ollie -laulaja vastaa Justin Bieber -vertaukseen

Skeittauksesta ja tytöistä laulavan Robinin ensikappale on myös kivunnut hyvin myyntilistoilla, sillä eilen iTunesin musiikkikauppaan julkaistu Frontside Ollie on jo myyntilistan neljäntenä. Edellä on vain Cheekin uutuusbiisi, sekä kaksi kappaletta brittilaulajatar Adelelta.

Robinilta löytyy esiintymiskokemusta jo suuren maailman areenoilta, sillä vuonna 2009 hän osallistui Moskovassa pidettyyn New Wave -laulukilpailuun. Tuolloin suomalaispojan esiintymistä tapitti n. 100 miljoonaa silmäparia.

Robinin haastattelu julkaistaan YleX:llä myöhemmin tiistaina. Debyyttikappale on käsittelyssä myös YleX:n Mitä mieltä olet Robinin kappaleesta Frontside Ollie?13:30. Nuoren miehen kokopitkä albumi _Koodi _julkaistaan 22. helmikuuta. Tsekkaa video täältä.