Herpestreffeille pääsee nyt Suomessakin!
Korvatulpilla suojaat kuulosi, kondomilla jalkovälisi!
Useat ovat kokeneet kivuliaan ja kuumottavan herpeksen (HSV1) huulessaan mutta vielä ilkeämpi herpes on tarttuessaan alapäähän. Sukuelinherpes (HSV2) on oireiltaan hyvin samanlainen kun huuliherpes. Kumpikin herpeksistä voi tarttua sukupuolielimiin, huuliin, sekä pään alueella silmiin ja nenän limakalvoille.
Herpesoireet ilmestyvät keskimäärin 4–14 vrk tartunnan jälkeen. Alkuoireet ovat limakalvoilla tuntuva kirvely ja kutina. Alueelle syntyy pieniä kirkkaita nesterakkuloita, jotka muutaman päivän jälkeen puhkeavat, alkavat märkiä ja saavat ruven. Oireina voi myös olla kuumeilua ja muita flunssan tapaisia oireita.
Herpestartunta voi olla myös oireeton
Herpeksen kantaja ei ole välttämättä koskaan huomannut itsellään minkäänlaisia näppylöitä tai muita oireita. Tartunta saattaakin tulla esille vasta silloin, kun henkilö aloittaa uuden seurustelusuhteen ja yllättäen seurustelukumppani saa herpekseen sopivat oireet. Tauti voi siis tarttua muulloinkin, kuin rakkuloiden aika. Virukset voivat lisääntyä alueella vaikka eivät aiheuta oireita ja silloin herpes on tarttuva . Rakkulavaiheessa tauti tarttuu kaikkein herkimmin. Suojaamattomassa yhdynnässä tautia voi tartuttaa tietämättään, siksi kondomia tulisi käyttää aina.
Kumpikin herpes tarttuu vain suorassa kosketuksessa eli ei esimerkiksi samasta limupullosta juodessa. Silmiin se voi tarttua omien sormien välityksellä. Silmään saatuna herpes voi olla vaarallinen, joten on syytä olla tarkkana, ettei koskettele ensin erittävää rakkulaa ja sitten silmiään.
Herpesvirukseen ei ole parannuskeinoa, mutta oireita voidaan lieventää lääkityksellä. Virus kuitenkin jää elimistöön ja tauti voi uusiutua ajoittain.
Herpestreffit
Suurin huoli herpestartunnan kanssa elävillä on pelko kumppanin tartuttamisesta. Partnerille on syytä kertoa rehellisesti herpestartunnasta, jotta hän voi itse päättää, haluaako ottaa riskin ja altistua tartunnalle. Kondomi suojaa herpestartunnalta vain silloin, kun se peittää rakkula- tai haava-alueet kunnolla. Kuitenkin oireiden aikana on suositeltavaa välttää yhdyntää partnerin kanssa, jolla ei ole tiettävästi herpestä. Kuitenkin kondomia tullee aina käyttää, sillä se suojaa muilta sukupuolitaudeilta.
Kommentit (0)
Teema
Tämän vuoden kesäkumiteema on "harjoitus tekee mestarin", jolla kannustetaan treenaamaan kumin laittoa ennen toimintaa! Kesäkumit on tästä syystä pakattu käteviin tuplapakkauksiin.
Kesäkumibiisi
Vuoden 2011 kesäkumibiisin "Etkot, Juhlat, Jatkot (Kesäkumit)" esittää Fintelligens. Biisi kuunneltavissa YleXPopissa, radiossa ja netissä lauantaista 28.5 lähtien!
Yhteistyössä
Mukana turvaseksin ilosanomaa ovat välittämässä:
Syöpäjärjestöt
Punainen Risti
Sosiaali- ja terveysministeriö
Protex
Sotilaskoti











![Heli Kajo - Elämäsi suloisin virhe [KUUNTELE] Heli Kajo - Elämäsi suloisin virhe [KUUNTELE]](http://ylex.yle.fi/sites/ylex.yle.fi/files/imagecache/footer_viikon_albumi/images/Heli_Kajo_Elamasi_Suloisin_Virhe_FINAL_0.jpg)
Kommentointi