Pertti Kurikan nimipäivät laulaa kehareista, rakkaudesta ja vitutuksesta

20.4.2012 klo 11:03, päivitetty klo 12:56 | Kommentit (2)

Kari Aalto, Pertti Kurikka ja Toni Välitalo ja YleX-poseeraus - Kuva: Linda Vettanen / YLE

Kehitysvammaisten työpajalla perustetun punkbändi Pertti Kurikan nimipäivien ura on ollut yhtä nousukiitoa: YouTube-hittejä, festarikeikkoja, ulkomaankiertue, levyjä, haastatteluja. Toukokuun alussa tulee ensi-iltaan heistä tehty dokumentti. Mutta minkälainen bändi on Pertti Kurikan nimipäivät? Ja miksi punk? Etusivu vieraili bändin treeneissä.

Laulaja Kari Aalto, kitaristi Pertti Kurikka, basisti Sami Helle ja rumpali Toni Välitalo kertovat Etusivun Lindan haastattelussa biisien tekemisestä, politiikasta ja bändin tulevaisuudennäkymistä.

Biisien sanoituksista vastaavat Kurikka ja Aalto.

- On ollut hyvä että meillä on nämä kaksi lyriikkaneroa. Ilman heitä meillä ei olisi näitä ihania biisejä, basisti Sami Helle sanoo.

Biisien aiheet syntyvät omasta elämästä ja elämänasenteesta.

- Meidän biisit kertoo yhteiskunnasta, eli siitä mikä on meidän kehareitten asema täällä yhteiskunnassa, laulaja Kari Aalto kertoo.

- Hyviä aiheita ovat myös rakkaus, paikkakunnat tai kun vituttaa.

Toukokuun alussa ensi-iltaan tulevan Kovasikajuttu-dokumentin myötä bändi lähtee kiertämään kansainvälisiä leffafestareita ja tiedossa on keikkoja sekä Suomessa että ulkomailla. Mitkä ovat bändin odotukset tulevaisuudesta?

- Että me saadaan näitä ihania ulkomaanmatkoja ja keikkoja ja sitä että me saadaan vielä enemmän ystäviä mitä me ollaan tähän päivään asti saatu, Kari Aalto summaa.

 

Kommentointi

Kommentit (2)

liittyisikö tämä mitenkään natokeskusteluun

Sotahullukorppi 07.01.2013, 12:27

Mielipiteitä ihmiset??

Anonyymi 23.04.2012, 16:32

Juontajat

  • Aino

    Aino

  • Aleksi

    Aleksi

  • Alma

    Alma

  • Anne

    Anne

  • Aura

    Aura

  • Cristal

    Cristal

  • DJ Orion

    DJ Orion

  • Eve

    Eve

  • Hanne

    Hanne

  • Ile

    Ile

  • Jenni

    Jenni

  • Juhani

    Juhani

  • Jukka

    Jukka

  • Kristiina

    Kristiina

  • Linda

    Linda

  • Mäkkäri

    Mäkkäri

  • Matti

    Matti

  • Matti Airaksinen

    Matti Airaksinen

  • Pirita

    Pirita

  • Sofia

    Sofia

  • Timppa

    Timppa

  • Toni

    Toni

  • Tuukka

    Tuukka

  • Tytti

    Tytti

  • Ulla Virtanen

    Ulla Virtanen

  • Venla

    Venla

  • Viki

    Viki

Muualla Yle.fi:ssä