Pää Kii + Tehosekoittimen Otto = vuoden kovin punkralli
Pää Kiin Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas soi Uuden musiikin aamuvuoron Viikon tehona.
Kuuntele näyte:
Kun Tehosekoitin-yhtyeestä tuttu Otto Grundström hyppää nykypunkin seuratuimman neropatin, Teemu Bergmanin uusimman bändin kelkkaan on tuloksena mielenkiintoinen yhdistelmä sykettä, joka saa paatuneimmankin punkkarin ja kimaltelevimmankin glamrockarin laskemaan alleen (taas).
Joy Divisionin Love Will Tear Us Apart -hitiltä nimensä vapaasti lainannut Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas -kappale kertoo rikkoutuneen parisuhteen surkeudesta, jota ei enää päihteilläkään saa turrutettua. Kontrastin lohduttomaan sisältöön tuo musiikillinen ote, joka on huolimatonta bilerockia parhaimmillaan. Humalaiseen köörilauluun pakottavaan kertosäkeistöön kuljetaan tarttuvan kitaramelodian, lehmänkellokilkatuksen ja iloisesti luikauttelevien taustalaulujen myötämäessä. Ja meno on kuin maailman hauskimmalla matkalla suoraan helvettiin!
Saako kappale unohtamaan murheesi, ja bailamaan kuin mato ennen maailmanloppua? Vai onko tämä silkkaa myrkkyä sielullesi?
Kuuntele biisi kokonaisuudessaan arkipäivisin n. klo 10.40 ja kommentoi alle, shoutboxiin tai tekstiviestillä 17176 (0,40€).
Aikaisemmin Uuden musiikin iltavuoron Viikon tehonakin esitelty Pää Kii sai vast'ikään huomiota myös Tulevaisuuden Tusina 2013 -äänestyksessä sijoittuen neljänneksi.
Kommentointi
Kommentit (11)
Viikon Tehot
Pirita Pykäläinen: Redrama feat. A.J. McLean / Clouds
Redrama ja A.J. McLean ottavat asiakseen puhkua ja puhaltaa pilvet pois uudella kappaleellaan! Kuuntele näyte:
Juhani Kenttämaa: The Sounds / Shake Shake Shake
Laittavatko ruotsalaiset taas takapuolesi heilumaan? Kuuntele näyte:






















Kommentteja muualta:
Kylläpä jää nuppiin soimaan eihän siinä hyvä biisi. -Juippi
Rakastan rakastan pihvini pakastan. Pää kii. Loistava veisu! -Make
Kyllähän tää on parantunut viikon myötä selkeesti. -NNN
Miten Jenny voi kuulla Pää Kii:n olevan väsynyttä Tehosekoitinta? Pitkästä aikaa radiossa kappale, joka oikeasti laittaa jalan vipattamaan ja toivomaan kappaleen soivan mahdollisimman nopeasti uudestaan. Toisin, kuin muu perushöttö, mitä aalloillanne tulee aivan liikaa. -Mah
ihan ok tuo pää kii on, mutta ei sitä kyllä tätä viikkoa enempää kuuntele
Tulee mieleen vähä Olavi Uusivirta -Morso
jaa tästä uusivirta..jep ja meikä on elvis..pyh -pekka pouta
Teho on parasta pitkään aikaan! toi kitaran ja oton keskustelu on vaan rautaa!! -Juha Föhr
Ihan loistava. Tehari olli sopii tähän ku puuro hilloon. Muutenkin hyvä setti!! -Selestö
tämähän on aivan mahtava... syy laittaa peltorit kiinni ja lähteä tauolle! -raudottaja
Kommentteja muualta:
Kylläpä jää päähän soimaan hyvä Kipale. -Juippi
Tää kuulosti tänään paremmalta kuin eilen. :O -NNN
on tää parempi kuin jukka poika kumppaneineen, vaan ei tätä silti kauaa jaksa kuunnella -Nimimerkki
Ei toimi minulla, MUTTA vain sen takia, että ei perinteinen suomirock kuulu omaan musiikkikirjastooni. Ihan menevä rallihan tämä on, ja ymmäränkin että monet siitä tykkäävät. Itselleni ei vain uppoa. Hyvä kuitenkin kuulla, että suomirock on vielä elossa. Puolikas eskimo tälle. -Eskimokauippias
Ohan tää ny hyvä biisi. Kunnon tehari punkkimeininkiä. Ei paljoo parempaa olis voinu toivoo viikon tehoks. -Selestö
Viime aikoina olen kuunnellut paljon vanhaa Tehistä ja miettinyt, miksi kaikki oli ennen paremmin ja nykyään tehdään vain paskaa musaa. Pää kii on vastaus rukouksiini. Kiitos huipputehosta!
Rouheaa riffittelyä, josta tulee jotenkin ihmeesti Rolling Stones mieleen. Oton kiireetön, vähän veltto laulutyyli on ihan asiaa. C`moon Baby Yeah...
Kommentteja Shoutboxista:
Perus suomipunkki toimii aina. Hitusen saisi tempoa olla enemmän omaan makuun, mutta silti pirun hyvä kipale! -SG
Ihana kuulla Ottoa <3 Otton ääni yksistään jo tuo parhaat fiilikset, mut Pää kii -toimii huipusti! -Piaaa
Pää kii tuntuu tehosekottimelta -uusikko
Minulle ei jostain syystä vaan toimi. Minusta tosta ei sitä punkkia löydy. -NNN
Lisää punkkia kanavalle! tästä sen huomaa!
Loistavaa ! Kiitos ! -Köpi
Aivan loistava. Hyvät sanat ja monipuolinen biiisi. Hyvä valinta tehoks. Kiitos tästä!! -Robertsele
Otto kuuluu nuoruuteen ,mutta ei tää oikein iske enää!
Hyvää rallia Pää Kii - orkesterilta. Pieni punkkisangsti toimii erittäin hyvin kuukauden viimeiseen päivään. -atris
fate in music restored...thanks pää kii.
Kommentteja muualta:
Kyllähän tuota Oton ääntä on aina ihana kuulla, ja biisi toimii kivasti. Mutta meni kyllä ohi missä se punk tuossa on.. :) -Aino
Erittäin leppoisasti esitetty melankolinen viesti. Kertoo oman vuosia kestäneen fiilikseni sataprosenttisesti, eli kyllä ne ajatukset liikkuvat! Onneksimyös punk-tyylinen.
Aivan loistava! Olin aiva saatuna jo Californgian unelmista! Tämä vahvistaa toivoa,että PUNK is back! Kiitos
Paras teho pitkiin aikoihin! Uskomattoman kova meininki, joku valitti eilen kun sanoista ei saa selvää. Sehän nimineomaan kuuluu tähän meininkiin! -sohvaromu
Tässä rallissa on kaksi perustavanluonteista vikaa.
a) tämä on liian taitavasti tehty ollakseen punkkia
2) tämä on liian räkäistä bilerokiksi
Muuten ralli on mukava poikkeus nykyiseen hyperkliiniseen shaibaan verrattuna, mutta silti tästä jää jotenkin mukarankan radioystävällisen yrityksen maku poskihampaankoloon.
Ja jos olisin ilkeä, viittaisin Nick Caven ja Siementen kolmannen levyn etymologiaan, mutta jätetään se tällä kerralla väliin. Hymiö
Joka tapauksessa teflonikorvani sai naarmun. Ja se on paljon se.
Kommentteja Shoutboxista:
Kuin otto laulais suomeks fleimareissa
Melua, ei mitää kiinnostavaa. Toki tällänen musiikki ei muutenkaan kiinnosta yhtään.
noh.. Jos tehosekoittimeen laitettais paskaa ja nauloja sekaisin niin se kuulostais just tältä.. Vois äijät pitää pään kii ja keskittyä, mitä sine sekoittimeen tulee laitettua.. Ei tällaista pysty niellä kunnolla. -ILikeTrains
bassokuvioista tulee mieleen tiktakin heilutaan -kappale :D
Kyl tät kuuntelee ! -nti79
Siistit skebat! Muutekin kaikinpuolin menevä ralli. Tää menee mukavasti jalkoihin. Solistin äänikin passaa hyvin tähän vähän räkäiseen meininkiin. Hyvähyvä. -SOS
Liekö radiossa vai kuulossa vikaa, mutta sanoista ei meinaa saada mitään selvää.
ihan kiva
Macchu Picchu tydy dyy jee jee!! Greisi homma zäp zäp.
kyllä tuossa levyllä on aika monta kovempaakin punk-rallia ilman Ottoa. 5 tähteä toki tämäkin.