Hyppää pääsisältöön

Lähiöromantiikkaa Iso-Britanniasta

Sofia Thurénin viikon tehona soi Real Lies -yhtyeen Dab Housing.

Real Lies // Kuva: Real Lies / Facebook

Real Lies: Dab Housing

Elektro-kolmikko Real Lies on muutamalla sinkullaan herättänyt positiivista pöhinää kotimaassaan Iso-Britanniassa. Yhtyettä kuvaillaan uuden elektropopin äänitorveksi ja tuuliajolla ajelehtivien lontoolaisnuorten teemabändiksi. Bändi aikoo julkaista debyyttialbuminsa kuluvan vuoden aikana.

Real Lies perustettiin vuonna 2012 pohjoislontoolaisessa kimppakämpässä, jossa bileet jatkuivat usein toisen vuorokauden puolelle. Musiikin ottaa vaikutteita brittipopin klassikkoyhtyeiltä. Pet Shop Boys, New Order ja The Clash kuuluvat taustalta läpi. Yhtye maalaa kuitenkin mielenmaisemaa, joka kuulostaa tältä päivältä.

Tehobiisi Dab Housing tihkuu Trainspotting-elokuvassa tai _Skins-_sarjassa nähtävää rappioromantiikka. Kappale etenee joutilaisen melankolisesti kuin suurkapungin lähiöön jumahtanut nuori aikuinen. Dub-vaikutteisen biisin nimi viittaa betonikerrostalojen välissä soivaan kaikuun.

**Onko kappale ihanan raukeaa syystunnelmointia vai ponnetonta väninää?

Kommentoi viikon tehoa! **