Hyppää pääsisältöön

Kendrick kehottaa rakastamaan itseäsi ja muita

Kendrick Lamar esittelee positiivista puoltaan uudella I-biisillään.

Kendrick Lamar

27-vuotias Kendrick Lamar on noussut yhdeksi maailman kovimmaksi räppäriksi vuoden 2012 Good Kid, M.A.A.D City -menestysalbumin jälkeen. Levy poiki miehelle seitsemän Grammy -ehdokkuutta ja Billboardin albumilistan kakkospaikan. Nyt hän on julkaissut uuden sinkun, joka poikkeaa miehen aiemmasta tyylikkäästä ja vähäeleisestä musiikista.

I -kappale on hyväntuulinen, aurinkoinen ja energiaa tihkuva biisi, jolla on hyvä aloittaa päivä. Biisin tanssittavista kitaroista tulee vahvasti mieleen Carlos Santana, mutta hänen musiikkiaan biisissä ei lainata. Taustat on otettu The Isley Brothersin That Lady -kappaleesta vuodelta 1973, jolloin he olivat inspiroituneita Santanasta.

Biisi vie sinut New Yorkin salaisten salsaklubien tanssilattialle, missä leijailee mojiton, hien ja parfyymin tuoksut. Biisissä yhdistyy moderni urbaani hiphop ja vanha kunnon funk-soul jamittelu. Se lähtee upeasti tulee löytymään Kendrick Lamarin uudelta albumilta, jonka julkaisupäivä ei ole vielä varmistunut.

Saako tämä kappale sinut rakastumaan Kendrickiin, itseesi vai ei mihinkään? Kommentoi Anne Lainnon viikon tehoa!