Hyppää pääsisältöön

Amerikasta nousee radikaali rock-trio

The Last Internationalin Life, Liberty, and the Pursuit of Indian Blood soi Essi Lampun Viikon tehona.

The Last Internationale

New Yorkista kajahtaa ja kovaa! Vaikka The Last Internationale -bändi on koottu kasaan vasta kaksi vuotta sitten, ei sen riveissä seiso pelkkiä keltanokkia. Kolmihenkisen bändin rumpalina toimii tuttu kaveri Rage Against the Machinen kannujen takaa, Brad Wilk. Trion keulahahmona loistaa Janis Jopliniinkin verrattu nainen nimeltään Delila Paz. Hänen kuulas lauluääni tunkeutuu korvakäytäviä pitkin sisälle sieluun ja lumoaa nostamaan kädet ilmaan ja marssimaan vääryyttä vastaan. Combossa vaikuttaa myös kitaristi Edgey Pires.

Trio on lähtenyt lentoon ja he julkaisivat 15. elokuuta We Will Reign -debyyttialbuminsa. Albumi nauhoitettiin Los Angelesissa tuottaja Brendan O'Brien kanssa, joka on tuttu mies muun muassa Bruce Springsteenin ja Pearl Jamin takaa.

The Last Internationale haluaa kaapata sinut mukaan valoisille poluille ja johdattaa taisteluun vääryyttä vastaan. Yhtye ottaa kantaa vääryyksiin ja poliittisiin asioihin, mutta he eivät kuvaile itseään poliittisiksi vaan radikaaleiksi.

The Last Internationale tarjoaa perinteistä rockia, joka koukuttaa sen intensiivisellä tykityksellä! Vaikka syksyn tuulet koputtelevat ikkunoihin, ei tämän bändin tahdissa viima häiritse. Life, Liberty, and the Pursuit of Indian Blood -kappaleella ei kikkailla erikois efekteilä vaan mennään perinteitä kunnioittaen tykittäen eteenpäin. Tämän kuultuasi, saatat ihmetellä mikä sinuun iski!

Oletko valmis kantamaan vapaudensoihtua energisten rock-rytmien tahdissa vai siirrytkö mahtipontisten taistelijoiden tieltä suosiolla syrjään? Kommentoi tehoa.

Kuuntele biisi kokonaisuudessaan arkipäivisin n. klo 17.50 sekä 18.50, ja kommentoi alle, shoutboxiin tai tekstiviestillä 17176 (0,40€).