YleX:n Viikon Albumi: Lord Est - Sonmoro Senjoro
Suomiraggan shamaani naulaa viidennellä albumillaan tuoreimman hittinsä samaan arkkuun. Karibiabileiden keskellä osataan syventyä myös arkisempien asioiden ja universaalien ihmissuhdeongelmien pariin. Tästä kontrastista löytyi puolivahingossa myös uuden albumin punainen lanka.
Suomiraggan ja -reggaen yksi pitkäaikaisimmista sankareista nimesi tulevan albuminsa "Sonmoro senjoro" tavaramerkiksi nousseen hokemansa kautta. Mies kertoo YleX Viikon albumi -haastattelussa, että monikäyttöisen letkautuksen voi heittää sekä tervehtiessä että hyvästejä jättäessä. Lord Est ei todellakaan ole jättämässä pelipaikkojaan, sillä viides albumikokonaisuus ei ole mikään joutsenlaulu.
Levyltä löytyy yksi suurimpia Lord Est -hittejä kautta aikojen, Petri Nygårdin kanssa kyhätty Reggaerekka, josta tuli kuluvan vuoden kesähitti numero yksi. Lord Estille kappaleen suosio tuli lopulta yllätyksenä, vaikka mies tiesikin, että kappale tulee varmuudella soimaan radioaalloilla. Reggaerekan teossa rap-konkarien yheistyö ja kokemus olivat valttia, kun kappaleen teosta muodostuikin yllättävän vaivatonta.
Albumin konsepti hakee tasapainonsa Millionare Menin tuottamien biittien säestyksellä bailaamisesta, huumorista sekä ihmissuhteista, unohtamatta arjen harmaita hetkiä, jotka toisaalta tekevät vapaa-ajasta juhlimisen arvoisen. Levyn punainen lanka muodostui ikäänkuin vahingossa ja levyn draamankaari on nousujohteinen. Loppukliimaksina levyn lopetusraita "Hellä ori" on tuttu duetto Mariskan kanssa, mikä on päivitetty versio 2005 vuoden hittisinkusta.
Levyn yksi keskeisimmistä kappaleista on niin ikään vierailevan artistin yhteisheiniä. Mikael Gabrielin kera duunattu oodi menneelle ja tulevalle vuodelle "Vuosi vaihtuu". Kappale on hyvä esimerkki siitä, miten samasta aiheesta voi kaksi ihmistä laulaa hyvin eri tavalla, summaten menneen vuoden tapahtumat ja samalla kertoen, mitä miehet odottavat tulevaisuudelta. Negatiivisen sävyn kappaleen lyrikoihin ottaa Lord Est, joka harmittelee eläneensä turhan stressaavan ja kiireisen vuoden.
- Koko vuosi meni päiväduuneissa. Illat ja viikonloput vietin joko studiolla tai keikkareissuilla, eikä omaa aikaa jäänyt juuri ollenkaan.
Loppuvuosi meneekin levynjulkkarikiertueen merkeissä, mutta sentään jouluksi Lord Est pääsee etelän lämpöön.
- Menen jouluksi tapaamaan frendejä Länsi-Afrikkaan. Levyltä löytyvä kappale "Joulu etelässä" on kertomus tulevasta, kuinka ikävöin Suomen perinteisen harrasta joulutunnelmaa lanttulaatikoinee, kinkkuineen, saunoinee ja kinoksineen. Kappale on ikäänkuin etukäteisterapiaa pahimman ikävän varalle.
Kuuntele ennakkoon Viikon albumin "Sonmoro senjoro" -kappaleita haastattelupätkineen joka arkipäivä Uuden musiikin aamuvuoron sekä iltavuoron lähetyksissä.
Kuuntele haastattelu!
Kommentit (0)
Viikon Tehot
Toni Laaksonen: Idiomatic / You Are Not the Sun
Onko tämä tosirakkautta? Kommentoi Tonin tehoa!
Juhani Kenttämaa: Deadmau5 / The Veldt
Iskeekö DJ/tuottaja-sensaatio sinun kaaliisi faninsa laulamalla sinkullaan? Kuuntele näyte: [node:94575]






















![Heli Kajo - Elämäsi suloisin virhe [KUUNTELE] Heli Kajo - Elämäsi suloisin virhe [KUUNTELE]](http://ylex.yle.fi/sites/ylex.yle.fi/files/imagecache/footer_viikon_albumi/images/Heli_Kajo_Elamasi_Suloisin_Virhe_FINAL.jpg)
Kommentointi