Hyppää pääsisältöön

Vuoden kotimainen punklevy syntyi kavereiden avustuksella

YleX:n Viikon albumina soi Pää Kii -yhtyeen omaa nimeään kantava debyyttilevy.

Pää kii // Kuva: Ninni

Pää Kii on Suomen kiinnostavin punkprojekti, johon kuuluvat Kakka-hätä 77:ssa vaikuttanut Teemu Bergman, Anal Thunder -basisti Vekku sekä God Given Ass -rumpali Niila. Vuoden alussa kolmikko laittoi kiljut käymään, ja turbohiivansa mäskiin heitti Damn Seagulls -nokkamies Lauri Eloranta, joka lähti alunperin levysessioihin mukaan äänittäjänä, mutta ajautui lopulta bändin toiseksi kitaristiksi.

- Todettiin lahjattomuuteni kuusikielisen kurittajana, ja pyydettiin Lauri mukaan äänityksiin myös soittamaan, Teemu nauraa.

Pöntössä porisikin ennenkuulumattoman täyteläinen ja groovaava suomenkielinen rock'n'roll -levy, jonka viimeistelystä vastaa suurimmaksi osaksi Pää Kii -yhtyeen uusin jäsen.

- Lauri toi albumille kitaroinnin lisäksi myös koskettimia, perkkoja, taustalauluja sekä muita pikantteja lisiä, eli sovitusideoita, joita hyödynnettiin enemmän hänen ansiosta, kuin mitä oltais itse tajuttu, Vekku ja Teemu hehkuttavat tyytyväisinä.

Pää Kii + Tehosekoittimen Otto = vuoden kovin punkralli. Helsingin Kallion punkpiirit yhdistivät miehet samaan kuppikuntaan, eikä Pää Kii -tapauksessakaan tarvittu mennä merta edemmäs kalaan.

- Oli kova hinku saada levylle mukaan kunnon taustalaulaja, ja Otto kaljotteli sopivasti samoissa porukoissa. Miestä ei tarvinut paljoa maanitella mikin eteen, ja samalla saatiin pariin kappaleeseen myös kunnon liidilaulut. Hyvä niin koska oma ääneni ei niille kappaleille sopinut huonostikaan, Teemu jatkaa naureskelua omalle riittämättömyydelleen.

Pää kii -debyyttialbumin sanoitukset käsittelevät rakkauden nurjaa puolta, päihdeongelmia sekä suomalaista rappiota. Räävittömät mutta elämänmakuiset tekstit tulevat suoraan ympäröivästä maailmasta. Niihin ovat vaikuttaneet mm. menneet presidentinvaalit, parisuhdeväkivalta sekä liiallisen päihdenkäytön karu arki.

- Kirjoitan sanoituksia yleensä asioista, joita olen kokenut ja näkenyt, ja joista tiedän. En halua, että kukaan alkaisi kappaleitteni kautta ihannoimaan päihdekäyttöä, vaan pikemminkin huomaisi ongelmat ja niiden vaikutukset ympärillään. Toivon, että teksteistä olisi tukea niille, jotka kärsivät vaikkapa työttömyyden aiheuttamasta riittämättömyyden tunteesta. Ette ole yksin ongelmien kanssa! Teemu summaa inspiraatiotaan.

Kaikesta hypestä huolimatta 2010-luvun Irwin Goodman ei usko, että Pää Kii nostaisi jäsenensä persaukisuudesta.

- Vaikka bändin kiinnostus ja suosio on tullut yllätyksenä, on epätervettä ajatella, että tavoittaisimme tällä menestystä ja mammonaa. Pitää huomioida realiteetit, missä ollaan ja mitä tehdään, millaisia sanoituksia meillä on ja mihin kaikkeen me ei rahan takia kuitenkaan suostuta. Mutta onhan se kiva jos jotkut kaljarahat tästä joskus saadaan.

Teemun ja Vekun kertomuksia Pää Kii -levystä voi kuunnella alta.

Lähteet: YleX Viikon albumi -haastattelu