Hyppää pääsisältöön

Trancekaksikko Super8 & Tabin Unified luo klubitunnelman kotiin tai auton rattiin

YleX:n Viikon albumina soi Super8 & Tabin Unified.

Unified

Kotimainen tranceduo Super8 & Tab koostuu Miika Elorannasta (Super8) ja Janne Mansnerusista (DJ Tab). Molemmat ovat aloittaneet taipaleensa tekemällä musiikkia soolona, mutta virallinen fuusio duoksi tapahtui vuonna 2005. Bändi on levyttänyt alusta asti  Above & Beyond -yhtyeen jäsenten Anjunabeats –levy-yhtiölle, joka keskittyy julkaisemaan trance-musiikkia.

Sinkkujen ja EP:n aikakautena alkaa olla jopa harvinaista että EDM-artisti julkaisee kokonaisen albumin. Super8 & Tabilla kokonaisia studioalbumeita on vyöllään jo kaksi.

- Nykyään sinkkujen elinkaari on niin lyhyt, että DJ:t joutuvat julkaisemaan paljon sinkkuja pysyäkseen pinnalla. Albumin julkaisu on omanlaisensa projekti. Siinä saa miettiä kokonaisuutta ja sitä miten biisit toimivat yhdessä. Albumit sallivat myös kokeilun ja erilaisten biisien tekemisen, kertoo DJ Tab.

Edellinen albumi Empire julkaistiin vuonna 2010. Super8 & Tabin seuraajat ovat odottaneet uutta studioalbumia kieli pitkällä. Faneja ympäri maailman hellitään, sillä tällä hetkellä bändi reissaa Pohjois-Amerikan kiertueellaan. Takana ovat jo mm. New York, Washington D.C., Vancouver ja Dallas. JMutta jo pelkkä albumin kuuntelu voi viedä matkalle:

- Albumin rakenne muistuttaa meidän keikkasettiä ja sieltä kuuluu klubihenkisyys. Levyn tekemisen päämäärä oli se, että se toimii tietysti klubilla, mutta että se toimisi myös autossa, kotona, etkoilla ja jatkoilla. Pyrimme siihen, että keskenään erilaiset biisit muodostavat kokonaisuutena matkan, Super8 avaa. 

Kuuntele lisää Super8 & Tabin kertomuksia ja mietteitä Unified -albumista kuluvalla viikolla joka arkipäivä Uuden musiikin aamu- sekä iltavuoroissa!