Hyppää pääsisältöön

Robinin neljäs levy toi laulajalle lisää vastuuta

YleX:n Viikon albumina soi Robinin 16. Kuuntele albumi täältä!

Robin // Kuva: YleX / Pirita Pykäläinen

16-vuotias Robin ponkaisi julkisuuteen vasta kolmisen vuotta sitten, mutta nuoren artistin uralle on mahtunut jo Justin Bieberin lämmittelyä Oslossa, Olympiastadion-keikka Suomessa ja moninkertaisiin platinamyynteihin yltäneet kolme studioalbumia.

Robinin neljäs studioalbumi julkaistaan 26.9. Albumi nimeltään 16 ja se on nimetty artistille kertyneiden ikävuosien mukaan. Vuosien karttuessa teininä aloittanut poppari kypsyy pikkuhiljaa pelkästä laulajasta myös biisintekijäksi. Uuden albumin myötä Robin otti kontolleen myös enemmän vastuuta biisien suhteen:

- Ensimmäisillä levyillä mun vastuu oli hyvin pieni, menin studioon ja vedin oman osani. Kolmannen ja neljännen levyn myötä mun osuus biisien teossa on lisääntynyt. Vaikka vastuu on tuonut lisää työtä, on samalla myös kiva pysyä paremmin kärryillä levyn valmistumisesta.

Suuri osa Robinin albumin kappaleista on tehty biisileireillä, joissa artisti itse osallistuu tuottajien ja biisinkirjoittajien kanssa demokappaleiden tekoon. Albumin tekijäkaartissa on ollut mukana mm. Kasmir, JS16Jonas Olsson ja Robinin luottomies Jimi Constantine. Robinilla on myös itsellään jo paljon sanoitusaihioita pöytälaatikossaan ja välillä noista aiheista lähdettiin ammentamaan ideoita levylle.

- Kotona ollessani mä treenaan tosi paljon. Vaikka harjoittelen vielä sanoittamista, niin pöytälaatikkoon on kertynyt paljon sanoituksia ja ideoita, jotka välillä sopivat täydellisesti vaiheessa olevaan biisiin. Iso haave on myös, että joskus voisin tehdä oman levyni biisit ja sanoitukset kokonaan itse, mutta koulun ollessa kesken se tuntuu vielä hieman kaukaiselta.

Kuuntele lisää Robinin ajatuksia 16 -albumista kuluvalla viikolla joka arkipäivä Uuden musiikin aamu- ja iltavuoroissa!

Lähteet: YleX Viikon albumi -haastattelu