Hyppää pääsisältöön

Hölmöstä ideasta syntyi Suomen suosituin uusi bändi

Suomirytmin tehokkain kolmikko lataa koko laidallisen lempeä ja cityhumppaa.

Elokuu // Kuva: Juhani Kenttämaa

Cityhumpan sanansaattaja Elokuu syntyi tasan vuosi sitten Nopsajalan ja tuottaja Jonas Karlssonin ideasta sekoittaa swing sekä jazz -henkeä suomiräppiin. Ideat ja taustat taipuivat kuitenkin härmäläisittäin, ja lopputulos muuttuikin haitarimusiikin ja lopulta iskelmän suuntaan. Nopsajalka soitteli Elokuu-raakileita keikkareissujen yhteydessä Junolle, joka kokeilunviehätyksestä halusi mukaan. Projektin alkuun tilanne ei kuitenkaan vaikuttanut täysin luonnolliselta.

- Hetkinen! Täähän on jotain iskelmää! Pitäiskö meidän tehdä biisejä iskelmäartisteille? Mutta emme me osanneet niitä kaupata kenellekään, ja yht'äkkiä kappaleet tuntuivatkin omilta. Sen jälkeen päätimme Jonaksen kanssa tehdä jotkut sanat ja laulaa niitä taustojen päälle. Nauhotettiin demot, jotka tuntuivatkin hämmentävän makeilta, kertoo Nopsajalka bändin alkutaipaleesta, johon Juno jatkaa:

- Alkuun ajattelin, että onko Antti (Nopsajalka) lopullisesti seonnut. Mutta minä olen tyyppiä, joka haluaa aina olla mukana kaikennäköisissä uusissa jutuissa, joten ajattelin, että miksi ei. Olen aina pitänyt Asasta ja sen bändijutuista, ja Elokuu on nimenomaan oikeilla soittimilla soitettua musiikkia tasaisen biitin sijaan, mikä taas on minulle tervetullutta vaihtelua.

Hääväki saapuu sisältää kymmenen kappaletta, joiden teemoina on ihmissuhteet ja tietysti rakkaus. Miten albumikokonaisuudesta muodostui näin lempeä, vaikka sanoittajat ovat tunnettuja teemoiltaan paljon monipuolisemmista riimeistä?

- Elokuun tekstit lähtivät liikkeelle musiikin pohjalta, ja siitä millaisia tarinoita taustat herättivät. Kaikki sanat ovat siellä musiikin alla piilossa, ja niiden löytäminen on kuin sanaristikko, jota aloin täytteleen, Nopsajalka viisastelee.

Junon kohdalla tekstit kumpuavat omasta elämästä, joka on ollut viimeiset puolitoista vuotta ylä- ja alamäkeä:

- Eroja ja muita perinteisiä vastoinkäymisiä, vähän kuin Soutaa huopaa.

YleX:n Ensisoitossa esitelty Elokuun debyyttisinkku on tällä hetkellä Suomen suosituin yksittäinen kappale, jos vaikkapa digitaalisia myynti- ja kuuntelutilastoja on katsominen. Kuinka suurena yllätyksenä _Soutaa huopaa_n menestys tuli Elokuulle?

- Kyllähän se yllätti, vaikka tiesin, että kyseessä on tiukka biisi. Mutta mitä sen menestyksestä käytännössä tuli, kun se soi tällä hetkellä joka paikassa, niin ei sitä vielä voi käsittää. Vasta sitten se kolahtaa, kun pankkitili pullistelee, ja voi ostaa itselle uuden lompsan, Nopsajalka kiteyttää nauraen.

Kaksikko tähdentää vielä, että albumilta löytyy ykkössinkkua vielä paljon parempiakin biisejä.

Lähteet: YleX Viikon albumi -haastattelu