Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Nosteessa radio pääkuva

Smokin' Aces

Smokin' Aces on 2009 perustettu helsinkiläinen rock-yhtye. 2012 bändi julkaisi ensimmäiset demo-biisinsä nettiin, ja aloitti keikkailun.
Kahden vuoden keikkojen, treenejen ja biisejen teon jälkeen Smokin' Aces julkaisi ensimmäisen EP:nsä elokuussa 2014. Smokin' Aces keikkailee pääkaupunkiseudulla aktiivisesti, ja toivoo saavansa tuoreella '24/7' EP:llä näkyvyyttä ja kuuluvuutta.

Smokin' Aces // Kuva: Smokin' Aces FACEBOOK

Kotipaikkakunta: Helsinki

Musiikkityyli: rock

Perustamisvuosi: 2009

Kokoonpano: Anthony Dawoud - Laulu/Kitara. Julian McGourty - Kitara. Eemi Lamberg - Basso. Mauri Tenhola - Rummut

YleX kommentoi

Tykkäämme:

Perinnetietoista ja kovatasoista rockia, jolle on kysyntää aikana, jolloin EDM ja hiphop jyräävät radioiden soittolistoilla. Vaikutteet ovat selkeästi 70- ja 80-luvun rockissa, eli juuri siellä missä pitääkin. Bändi on soiton ja biisien lisäksi myös imagoltaan karismaattinen, millä myös Reckless Love ja Santa Cruz ovat hurmanneet faninsa. Smokin' Acesista tulee kuitenkin vahvemmin mieleen amerikkalainen Rival Sons ja tietty AC/DC sekä Aerosmith.

Vielä odotamme:

Perinnetietoisuus ja puhdas rock'n roll toimii ja kuulostaa hyvältä myös vuonna 2014. Aina ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan, mutta seuraamme mielenkiinnolla, miten Smokin' Aces tuo oman modernin mausteensa musiikkiinsa, jottei se kuulosta "jo tehdyltä".

Kristallipallo:

Bändi kiertää nälkäisenä nuorisotaloja ja savuisia klubeja, kunnes kesällä he nousevat pyörittämään pitkiä hiuksiaan festareiden suuremmille lavoille.Laulaja/biisintekijä Anthonyssa on niin paljon karismaa, että ulkomusiikillisetkin ansiot varmasti huomioidaan mediassa. Ehdotamme, että nämä kundit pakataan lentokoneeseen ja lennätetään Britteihin hurmaamaan rockin ystävät!