Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Nosteessa radio pääkuva

Nost3 & Protro

Nost3 & Protro ovat kouvolalaiset kaverukset, jotka ovat säveltäneet enimmäkseen konemusiikkia yhdessä yläasteiästä lähtien. Jo lähestulkoon hiekkalaatikkoiässä toistensa kanssa tutuksi tulleet kaverukset alkoivat huvikseen vääntämään "läppäräppiä" viime kesänä. Nost3 & Protro koostuu kahdesta räppäristä, jotka nousivat julkisuuteen tehtyään läpällä kesällä 2011 Hauist ja Penkkii musiikkivideon ja Jukka Pojan - Silkkii biisin coverin "Penkkii". Videot YouTubeen uppineet rapparit ovat saivat esityksillään yllättävän suosion. Syksyn mittaan kaksikko on heittänyt kymmenisen keikkaa ympäri Suomen mm. Tampereella, Lahdessa ja Oulussa. Nost3 & Protro on nähty keikkalavoilla mm. Jare & VilleGallen ja Petri Nygårdin lämppäreinä. Kaksikon odotettu omakustanne debyyttialbumi julkaistaan helmikuussa 2012!

Nost3 & Protro-yhtyeen promokuva, jossa kaksikko ajaa pihalla polkupyörillä nauraen tienlaidassa olevalle "Pyöräily kielletty"-liikennemerkille. // Kuva: Kellari / Nost3 & Protro

Kotipaikkakunta: Kouvola

Musiikkityyli: pop, Hiphop

Perustamisvuosi: 2011

Kokoonpano: Vilho Ihaksi - VOX; Tero Vesalainen - VOX; Mikko Hämäläinen - Live-DJ

YleX kommentoi

Tykkäämme:

Taiten tehdystä huumoriräpistä. Suomen Lonely Islandille on tilausta.

Vielä odotamme:

Vielä parempia läppiä. Oivaltavia huomiota räpin stereotypioista, itseironiaa ja silmitöntä ivailua itsensä liian totisesti ottavista alanmiehistä.

Kristallipallo:

Kaksikko on jo nyt päässyt lämmittelemään Jare & VilleGallea sekä Peti Nygårdia, joten se antaa osviittaa siitä millainen yleisö voisi Nost3 & Protron omakseen ottaa. Jo nyt on kuhinaa ollut bändin ympärillä ja jos vain biisit onnistuvat naurattamaan menemättä nolouden puolelle, on tälle kaksikolle varmasti Suomessa tilaa.