Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Nosteessa radio pääkuva

Noisewood

Noisewood perustettiin 2013 keväällä Helsingissä. Mikael ja Hannu olivat jättäneet taakseen When Salvation Dies - metalliprojektin ja päättivät perustaa tilalle perinteisemmän rock-pumpun. Heikki otti poikiin yhteyttä muusikoiden.net sivustolla olleeseen ilmoitukseen. Bändi aloitti soittamaan triona Queens Of The Stone Age ja Biffy Clyro -covereita. Lisäksi treeneissä päädyttiin jamittelemaan, ja esimerkiksi Crown-biisin avausriffi on syntynyt treeneissä. Myöhemmin syksyllä Heikin koulukaveri Erno kertoi muuttavansa Helsinkiin, ja häntä pyydettiin bändiin toiseksi kitaristiksi. Bändi aloitti äänittämään ensimmäistä demoansa 2014 keväällä. Demo District Unknown julkaistiin juuri, ja seuraavaksi bändi yrittää saada itsensä keikkakuntoon.

Noisewood // Kuva: YleX Kellari

Kotipaikkakunta: Helsinki

Musiikkityyli: Alternative rock

Perustamisvuosi: 2013

Kokoonpano: Heikki Kivijärvi - kitara, laulu. Hannu Malm - basso. Erno Michelsson - kitara . Mikael Karmano - rummut

YleX kommentoi

Tykkäämme:

Rouheaa, iskevää ja mainiosti tuotettua stonerrock-pohjaista vaihtoehtoräminää, johon lisätty sopivassa suhteessa myös tarttuvaa melodiaa. Kuulee, että bändi on ottanut omaan tuotantoonsa paljon referenssibändeistään, mutta mukaan on saatu myös omaleimaisuutta.

Vielä odotamme:

Lauluihin saa ja voi aina kiinnittää enemmän huomiota. Stemmat toimivat hienosti tällaiseen musiikkiin, joten Heikin lisäksi bändin riveistä voisi joku muukin uskaltautua mikrofonin eteen taustalauluja tuottamaan. Uusia biisejä tehdessä kannattaa tuoda vahvemmin esille personnallisuutta, että touhu erottuu entisestään satojen muiden vaihtoehtorock-ryhmien joukosta.

Kristallipallo:

Noisewood ottaa yhteyttä ruotsalaisen Truckfightersin nokkamieheen, joka pyörittää myös Fuzzorama-levymerkkiä ja pääsee kiertämään joulukuussa heidän mukanaan Suomea ja lisäksi julkaisee ensimmäisen levynsä heidän kauttaan! Tähän vaaditaan toki muutama oma keikka alle, ja paljon pöhinää bändin ympärille kotimaassa. Siihen tarvitaan lisää loistavia biisejä ja väsymätöntä uskoa omaan toimintaan!