Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Nosteessa radio pääkuva

Mimica

Mimica on turkulais-vammalalainen hc-punk-rock-yhtye, joka tekee musiikkia Kvelertakin, Endstandin ja Convergen kaltaisten yhtyeiden jalanjäljissä kuitenkaan liikaa esikuviltaan kuulostamatta. Bändin soundia on tutun kliseisesti vaikea pakottaa yhteen genreen ja mauttomina heppuina Mimican jätkät kutsuvat musaansa heartcoreksi. Mimica on pitkän odotuksen jälkeen vihdoin julkaissut debyytti-ep:nsä Sober Sounds, jota se juhlistaa keikkailemalla ympäri suomenmaata. Sober sounds sisältää viisi kappaletta, jotka esittelevät kattavasti Mimican ulosannin eri puolet. Ep:ltä löytyy niin rockaavaa punkia, hitaampaa tamppausta kuin suoraviivaista hc-kaahausta. Julkaisu on äänitetty omin voimin, ainostaan masterointi on ulkopuolisen käsialaa. Immeiset ovat diganneet livevedoista oikein kovin, eikä vähiten bändin jätkien komeuden takia.

Mimica

Kotipaikkakunta: Turku, Vammala

Musiikkityyli: Heartcore

Perustamisvuosi: 2007

Kokoonpano: Kaksi skeban varressa, yksi louhii bassoa, laulaja laulaapi lauluja ja rumpali valaa rytmin.

YleX kommentoi