Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Nosteessa radio pääkuva

Martta Saksa

Martta Saksa on iloinen ja hyväntahtoinen pop-tyttö. Martta kuuntelee pop-musaa ja haluaa jakaa popin ilosanomaa kaikille. Vaikka tekstit voivat kertoa rankemmista kokemuksista, hän pehmentää viestiä keveämmällä melodialla. Martta on kuin paju; taipuu elämän tuulissa, mutta sojottaa myrskyjen jälkeen taas pirtsakasti pystyssä ja jatkaa hymyssä suin kohti uusia haasteita.

Martta Saksa // Kuva: YleX Kellari

Kotipaikkakunta: Jyväskylä

Musiikkityyli: Pop/rock

Perustamisvuosi: 2013

Kokoonpano: Martta Saksa.

YleX kommentoi

Tykkäämme:

Pirteää ja kesäistä poppia, josta tulee vahvasti mieleen Siiri Nordinin tähdittämä bändi Killer. Tarttuva elektropop toimii aina, ja kertsivetoinen musisointi jää helposti päähän soimaan. Ollaan siis popin perimmäisessä ytimessä! Tuotanto on myös ammattimaista.

Vielä odotamme:

Vaikka tuotanto onkin pro, niin sen pehmeys ja roisuuden puute jättää teflonille kalskahtavan jälkimaun. Lisää trevittelyä ja rouheutta taustoihin sekä lauluihin toisi todellista tarttumapintaa. Laula kappaleitasi myös suomeksi, jotta viestit välittyvät entistä paremmin, ja pyri siihen, etteivät kappaleet alkaisi kuullostamaan liian iskelmällisiltä.

Kristallipallo:

Käsissämme voi olla hyvinkin merkittävä uusi kotimainen popitar, jos vain kappalemateriaali tulee tasaisen tappavaksi, ja kilometrejä keikkalavoilta toisille karttuu riittävästi.