Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Nosteessa radio pääkuva

Dublin

Dublin on vuonna 2011 perustettu yhtye joka soittaa discovaikutteista electropoppia. Bändissä on kolme pääjäsentä Olli-Matti, Kalle ja Aleksi. Bändillä on rock/punk tausta, ja se näkyy etäisesti musiikissa, mutta musiikki säilyy silti kokeellisena.

Dublin // Kuva: YleX Kellari

Kotipaikkakunta: Pietarsaari

Musiikkityyli: pop, Dance, Electro

Perustamisvuosi: 2011

Kokoonpano: Olli-Matti Kalliosaari - Laulu. Kalle Mäkipelto - Ohjelmointi, Lead Kitara ja Tuotano. Aleksi Roiha - Basso. Jaakko Rouhiainen - Kitara.

YleX kommentoi

Tykkäämme:

Bändi on lähtenyt rohkeasti tanssimusiikkilinjalle, hyvä! Soundi kuulostaa siltä, että bändi tekee töitä tosissaan ja haluaa kuulostaa isolta. Mieslaulajan ääni tällaisessa pop-musiikissa on todella hyvä ja bändin tausta kuultaa kivasti läpi.

Vielä odotamme:

Turhat efektikikkailut pois, lisää höökiä päälle ja soundi vielä rohkeammaksi, niin käsissä on todella hyvä tanssimusapumppu. Kannattaa kiinnittää huomiota biisien rakenteeseen, elektroninen tanssimusiikki kaipaa hyviä nostatuksia ja kekseliäitä koukkuja. Hyvin helposti tällainen musiikki lähtee junnaamaan paikalleen ja kuulijan ote herpaantuu.

Kristallipallo:

Bändillä on kaikki hyvät ainekset, joille lähteä rakentamaan. Suomalainen musakenttä kaipaa juuri tällaista!