Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Nosteessa radio pääkuva

Distress Of Ruin

Distress Of Ruin on parikymppisistä joensuulaisista koostuva melodista death metallia soittava yhtye. Aktiivisen keikkailun bändi on aloittanut talvella 2010. Yhtye on esiintynyt mm. Lost Society, Profane Omen, Medeia sekä Nicole -yhtyeiden kanssa. Vuosi 2013 huipentui Rokit-kisan voittoon, jonka myötä yhtye pääsi soittamaan Ilosaarirockiin. Tällä hetkellä DOR on vetäytynyt tekemään taikoja esituotantotiiminsä kanssa. Seuraavan julkaisun on tarkoitus nähdä päivänvalo vuoden 2015 aikana.

Distress of Ruin // Kuva: YleX Kellari

Kotipaikkakunta: Joensuu

Musiikkityyli: Melodinen Death Metal

Perustamisvuosi: 2010

Kokoonpano: Vokaalit: Lauri Ruotsalainen. Kitara & vokaalit: Simo Niiranen. Kitara: Harri Säynevirta . Rummut: Riku Romppanen. Basso: Sami Tolonen.

YleX kommentoi

Tykkäämme:

Kauniin tunnelmallista ja eeppistä jytinää! Kontrasti metallivyörytyksen ja melodisten suvatojen välillä toimii hienosti. Syysmyrskyjen tunnelmointiin sopivaa tykitystä. Pauhaavan meren uhka ja pakahduttava kauneus toimii. Kappale on siis nimensä veroinen. Vanhan Amorphiksen ja Ghost Brigaden ystäville suositeltavaa tykittelyä!

Vielä odotamme:

Biisi on kuin kurkistus siihen, mihin bändi pystyy, joten referenssinä se toimii. Kappale ei jää kyllä millään tavoin mieleen, joten tarttuvuutta ja monipuolisuutta eteenkin metallisimpiin biisinosiin olisi suotava kuulla. Melodisen laulun ja örinän vuorottelu voisi myös sopia hyvin bändin touhuun!

Kristallipallo:

Distress Of Ruinilla näyttää olevan jalka hyvin jo skenen oven välissä, joten murhaavan jyräävää ja kaunista debyyttialbumia on syytä hioa kunnolla, mutta ei liian kauan.