Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Nosteessa radio pääkuva

Alice Airbuzz

Alice Airbuzzin juuret ulottuvat 2000-luvun alkuun, jolloin serkukset GoGo George ja Ozzy Dee alkoivat yhdessä opetella kitaransoittoa. Kesällä 2009 he löysivät bändiinsä myös rumpalin sekä basistin ja treenasivat tällä kokoonpanolla noin vuoden verran. Juhannuksena 2010 Ozzy Dee tapasi bändin tulevan laulajan Lex Phoenixin ja heillä synkkasi välittömästi. Alice Airbuzz oli syntynyt. Alice Airbuzz on julkaissut tähän mennessä yhden omakustannepitkäsoiton nimeltä "The Birth Of Modernism"(tuolloin vielä nimellä Alice Airbus) ja luovat parhaillaan uutta materiaalia, josta ensimmäisenä maistiasena ulos on tullut biisi "Good Morning TV".

Alice Airbuzz-yhtyeen promokuva. // Kuva: Kellari / Petri Jenas

Kotipaikkakunta: Turku

Musiikkityyli: Surf Rock, indie, New Wave

Perustamisvuosi: 2009

Kokoonpano: Lex Phoenix - laulu, syntetisaattori; GoGo George - kitara, taustalaulu; Ozzy Dee - kitara, taustalaulu; PJ - basso; You2 - rummut.

YleX kommentoi

Tykkäämme:

Woohoo-kuorosta. Surinapörinästä. Biisissä on tarttuvuutta, mutta se ei mene ärsyttävyyteen asti.

Vielä odotamme:

Laulaja saisi hieman terästäytyä. Laulaminen on hieman laiskaa. Falsetti toimii kuitenkin hyvin. Kertsi ei yllä ihan säkeistön tasolle.

Kristallipallo:

Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, niin nimi vaihtuu taas jossain vaiheessa. Sinänsä meininki on hyvällä tolalla ja onnistuneiden biisien myötä musiikkiblogien huomio on käden ulottuvilla.