Biisi
Esikoisalbuminsa toukokuussa julkaissut yhdysvaltalaisneitokainen Christina Perri taitaa nyyhkylaulujen kynäilyn. Tämän koskettavan kappaleen Perri raapusti paperille, kun hän istui lapsuuden huoneessaan ja piileskeli poikaa, josta hän kappaleessa laulaa.
Kommentointi
Kommentit (7)
Jotenkin hieno ja tunteikas kappale. aina kun tää tulee radiosta on pakko vaan pysähtyä ja olla tekemättä mitään, kuunnella kaunista säveltä ja laulua!
Toivottavasti putoaa pian pois soittolistalta. Siis kertakaikkiaan tylsä ja liian pitkä jollotus.
Sairaan kova kappale! ei aina tarvi olla poppia taustalla niin saa kappaleen kuulostaan hyvältä. laulu ääni saa tämänkin kuulostaan paremmalta!
Aika mitäänsanomaton amerikkatyylisellä "nyt pistetään mummot itkemään"- vingutusballadillaan, vaikka biisissä ei ole mielestäni mitään oikeata sanomaa. Ei kuitenkaan tuota ragefacea naamalle verrattuna jenkkilän top 10- listan tälläkin kanavalla soitettaviin nimeltämainitsemattomiin kissantapporetkutuksineen. Eli siinä mielessä ihan jees vaikken kybällä diggaakkaan.
Ärsyttävää ja masentavaa rääkymistä. Biisi,jota et koskaan halunnut kuulla.
Hassua, että tämä on ollut jenkeissä iso hitti jo viime vuonna ja nyt avsta yltää tänne, vaikka uudempiakin sinkkuja Christinalta löytyisi.
oi, vihdoinkin hyväksytty ylex:n soittolistalle. ensimmäinen kappale, jonka ikinä kuuntelin ajatuksella talkshowssa. ja ihan johtui vain esiintyjän tulkinnasta.











![Stig - Puumaa mä metsästän [KUUNTELE] Stig - Puumaa mä metsästän [KUUNTELE]](http://ylex.yle.fi/sites/ylex.yle.fi/files/imagecache/footer_viikon_albumi/images/stig_3.jpg)